Väinö Linna. Tunnettu ja tuntematon – juhlakirja, jota voi suositella kaikille Linnasta kiinnostuneille

Tämän päivän joulukalenterimme arvontavoitto Väinö Linna – tunnettu ja tuntematon on 100-vuotisjuhlintaan räätälöity juhlakirja ja 25 eri kirjoittajan näkökulmat kansalliskirjailijan tuotantoon ja merkitykseen. Antologian ovat toimittaneet Jyrki Nummi, Maria Laakso, Toni Lahtinen ja Pertti Haapala, yliopistoihmisiä kaikki.

Vaikka kirjan artikkelien painopiste onkin akateemisessa tarkastelussa, tavallisenkaan Linnasta kiinnostuneen lukijan ei pidä pelästyä. Antologia on erittäin mielenkiintoinen ja tuo paljon uutta niillekin, jotka jo luulivat Linnan tuntevansa.

Kuuntele myös podcastimme Väinö Linna 100 vuotta, jossa keskustelemme Kirsin kanssa tästä kirjasta, muista tänä vuonna julkaistusta Väinö Linnaa käsittelevistä kirjoista sekä Linnan omasta tuotannosta. (KLIK)

20.12.1920 Urjalassa, Hämeessä, syntyi Väinö Valtteri Linna. Häntä ennen perheeseen oli jo syntynyt kaksi muuta Väinöä, Väinö Ilmari ja Väinö Olavi, mutta he olivat kuolleet tuberkuloosiin. Isä Vihtori oli teurastaja ja hänen isänsä Honkolan kartanon torppari. Väinö Valtterista tuli kaikkien suomalaisten tuntema kansalliskirjailija.

Tunnemme vai vain luulemme tuntevamme? Tähän viittaa Linnan 100-vuotisjuhlan kunniaksi julkaistu artikkelikokoelman nimikin Väinö Linna – tunnettu ja tuntematon. Kirjaan on koottu essee tai kirjoitus kaikkiaan 25 kirjoittajalta. Mukana on kirjallisuudentutkijoiden lisäksi historioitsijoita, taloustieteilijä, sosiologi, kirjailijoita ja elokuvaohjaaja, elokuvatutkijoita.

Linna historioitsijana

Tuntemattoman sotilaan ja Täällä Pohjantähden alla -trilogian saama vastaanotto oli minulle pääpiirteissään jotenkin tuttua, mutta kirjan artikkeleissa tuli paljon uutta ja mielenkiintoista. Eri artikkeleissa nousi hyvin esille, miten historioitsijat ovat kohdelleet Linnan fiktiivisiä teoksia ja arvioineet niitä ikään kuin ne olisivat yliopistollisia tutkimuksia Suomen historian kipeistä vaiheista. Linna on nähty ja häntä on kohdeltu historiantutkijana.

Linnan lukeneisuutta ja historiaan perehtyneisyyttä ei voi väheksyä, päinvastoin. Kirjailija tutki aihettaan perusteellisesti, haastatteli tapahtumista ja tunsi sodan ja torpparielämän myös omien ja sukunsa kokemusten kautta. Jyrki Nummi esittelee artikkelissaan Kadonneen imperiumin vastaisku ”hampaitaan kiristelevää kriitikkojoukkoa, jolle Linnan romaanisarja edustaa vääristynyttä ja vääränlaista historiaa”.

Täällä Pohjantähden alla -trilogian ensimmäisen osan ilmestyttyä torpparikysymykseen perehtynyt historioitsija arvosteli esim. sitä, miten Koskelan torpan katto oli päällystetty väärillä katteilla. Tämän virheen historioitsija toki arvioi vähäpätöiseksi. Toinen historioitsija taas löysi toisesta osasta ”useita häiritseviä virheitä” mm. sen, että kirkkoherran Ellen-rouva kuvattiin suomettarelaiseksi, kun hän ”oikeastaan oli” perustuslaillinen.

Koska arvostelun kohteeksi nousee kaunokirjallinen teos kuvitteellisine paikkakuntineen, keksittyine ihmisineen, heidän asenteineen, ajatuksineen ja tekoineen, on aiheellista kysyä, mikä Linnan romaaneissa on niin häiritsevää, että fiktiota arvostellaan historiantutkimukseen nojaavilla argumenteilla? (Jyrki Nummi artikkelissa)

Toisenlaisen Linnan lukijoiden joukon nostaa esiin poliittisen historian professori Kimmo Rentola artikkelissaan Kumouksen kummisetä? Vuoden 1968 sukupolven Väinö Linna. Hän käy läpi omasta nuoruuden lukukokemuksestaan kirjoittaneiden sekä Hämeenlinnan yhteiskoulun, Ressun ja Norssin teinikuntien lehtiä kartoittaessaan 60-luvun nuorten ajatuksia ja kokemuksia Linnan kirjojen lukemisesta.

On selvää, ettei Pohjantähden vaikutus ollut akuutisti ratkaiseva vuoden 1968 radikaalinuorten valintoihin, mutta kirja pohjusti sitä ilmapiiriä ja ajanhenkeä, jonka puitteissa nuo valinnat tehtiin.

Kirjailjoiden Linna

Aikalaiskritiikki moitti Linnaa vanhanaikaisuudesta. Kirjallinen Suomi oli ehtinyt omaksua modernismin jälkijättöisesti, mutta kuitenkin jo ennen Linnan teoksia. Pertti Haapala kertaa artikkelinsa Toisen tasavallan Topelius. Väinö Linna ja kansallinen kertomus alussa, mitä Linnaa yhdeksän vuotta nuorempi kirjailija Jouko Tyyri kirjoitti Täällä Pohjantähden alla -ykkösosan arvostelussaan. Sen otsikkoonkin Alussa ovat isoisät oli piikki kätkettynä.

Piikin tarkoitus oli kertoa, että Väinö Linna toisti vanhaa saagaa kansallisesta historiasta. Hän oli köyhän kansan Topelius. Paitsi että Linnan teos oli kirjallisesti vaatimaton, sitä vaivasi myös vino näkökulma. Jos Topeliuksella oli vielä puhtaat motiivit, Linnan nähtiin kirjoittavan Suomen historiaa uudelleen alaluokkaisesta ja poliittisesta näkökulmasta.

Linna antoi takaisin ja nimesi Pohjantähden seuraaviin osiin nuorinta sukupolvea edustavan, ylioppilaaksi koulutetun ja maalaiselämään ylimielisesti suhtautuvan henkilönsä Joukoksi.

Nykyisistä kirjailijoista antologiaan on kirjoittanut neljä kirjailijaa, Laura Gustafsson, Anneli Kanto, Rosa Liksom ja Petri Tamminen. Gustafsson käy Lauran ja Väinön kesken kuvitteellisen dialogin, jossa ovat vastakkain Linnan realismi ja toden illuusio ja Gustafssonin edustama vieraannuttaminen ja subjektiivisuus. Väinö toivoo Lauralta vähän koherentimpaa tarinaa. ”Lähtee aina jotenki laukalle.” Lauralle juoni taas on ”tehokkuusajatteluun alistumista.”   

Rosa Liksomin ensimmäinen kokemus televisiosta oli itsenäisyyspäivänä nähty Linnan Tuntematon, ja se pelästytti hänet täydellisesti:

Ruutuun pärähti kuva tykistökeskityksestä, joka raiskasi metsän ja muutti sen kauhujen tantereeksi. Sydämeni räjähti laukkaamaan niin hurjaa vauhtia, että luulin kuolevani. En pystynyt hengittämään. Ruutuun ilmestyi teksti Väinö Linna Tuntematon sotilas ohjaus Edwin Laine. Konekivääritulta, lentäviä kantoja, pöllyävää kuivaa maata. Olin shokissa, vaikka olin kuunnellut koko elämäni sotakertomuksia aamusta iltaan. Ryntäsin ulos, juoksin tähtien valaisemassa pakkasyössä kapeaa lumeen muodostunutta polkua pitkin kotiin ja suoraan navettaan. Äiti oli lopettamassa navettatöitä. Se ihmetteli, miksi itkin. Sanoin, etten halua ikinä enää katsoa televisiota.

Rosa Liksomin vastenmielisyys ei koskenut vain televisiota vaan myös Linnan teoksia. Vasta lukiossa pakosti luettu Täällä Pohjantähden alla muutti kokemuksen: ”Ensimmäisestä lauseesta tarina tempaisi minut mukaansa.”

Anneli Kanto kirjoittaa Pohjantähti-trilogian seksikohtauksista (Seksiä Pentinkulmalla. Rakkaus ja erotiikka Pohjantähti-trilogiassa) ja Petri Tamminen Tuntemattoman sotilaan väittelytilanteista ja Linnan sotilaiden argumentaatiokyvyistä kovin vaikealta kuulostavalla otsikolla Korrelaatiopohjaisten argumentaatiovirheiden kumoamisen konekiväärikomppania. Otsikon voi varmasti tulkita tammismaiseksi huumoriksi.

Linna elokuvissa ja näyttämöllä

Antologian näkökulmiin kuuluvat myös artikkelit Linnan teosten pohjalta tehdyistä elokuvista. Tuntemattoman ja Pohjantähden filmatisoinnin nähneet tuntevat huonommin Linnan käsikirjoittaman ja Edwin Laineen ohjaamana Sven Tuuvan vuodelta 1958, ja ehkä hyvä niin, sillä varsinaisena mestariteoksena sitä ei voi pitää, kiusallisena pikemminkin. Kirjan innoittamana innostuin katsomaan podcastiamme varten Mustan rakkauden elokuvaversion, joka löytyy elonet.fi:stä.

Jussi Ojajärven esseessä Tuntemattoman sotilaan kaksi elämää – Smedsin ja Louhimiehen versiot oli kiinnostavaa varsinkin Kristian Smedsin Kansallisteatteriin vuonna 2007 ohjaaman teatteriversion erittely. Rinnastaessaan sen kymmenen vuotta myöhemmin ensi-iltaan tulleeseen Aku Louhimiehen elokuvaan hän toteaa, ettei kahta erilaisempaa tulkintaa samasta teoksesta voisi kuvitella.

Smedsin Tuntematon oli Teatteritapaus, jota kommentoivat nekin, jotka eivät näytelmää olleet nähneet. Oli kuin Linnan teosten kritiikki olisi nostanut esiin vanhat jakolinjat. Minulle on jäänyt esitys hyvin mieleen ja erityisesti katsojien reaktiot. Kohuesitys täytti katsomot ja itse seurasin näytelmää parvelta, jossa oli paljon nuoria katsojia. Kun oli kiitosten aika, aplodit olivat äänekkäät ja ensimmäistä kertaa näin teatterissa jonkun nousevan pystyyn ja lyövän hurmiossa käsiään yhteen pään yläpuolella ja huutavan kiitosta, aivan kuin rokkikonsertissa. Ehkä väliaikatarjoilullakin oli vaikutuksensa, mutta sydämestä kiitos näytti tulevan.

Lopussa yhteisen hyvinvointivaltio-Suomen lavasteista tulee romukasa ja menneisyyden ikonit joutuvat Linnan sotilaiden tavoin tulitukseen. [—] Viimeisenä menneen Suomen ikonina räjähtää Väinö Linna.

Tuntematon Linna

Tuntemattomimman Linnan löysin Antti Arnkilin artikkelista ”Mä sotken sut suohon” – Tuntemattoman sotilaan Tumblr-fandom. Aku Louhimiehen itsenäisyyden juhlavuoden uusi Tuntematon poiki omanlaistaan jatkoa nuorten maailmassa, josta minulla ei ollut mitään tietoa tai käsitystä. Ensimmäiseksi jouduinkin googlaamaan, mikä tämä Tumblr oikein on ja mitä ’fandom’ tarkoittaa.

Muille yhtä tietämättömille selvennykseksi: Tumblr on blogipalvelu, jolla on viitisenkymmentä miljoonaa käyttäjää, ja fandom on jonkun asian fanittajayhteisö. Ahvenasquad-faniyhteisö on syntynyt Tuntemattoman jälkiaalloissa.

Vuosituhannen vaihteen molemmin puolin syntyneille vastaanottajille Linna ei ollut enää sen enempää patsas kuin maalitaulukaan, ei poliittisiin tai esteettisiin kiistoihin kytkeytyvä problemaattinen ”suurmies”, vaan silkkaa ”canonia”, kuten fanifiktion avainkäsite kuuluu. Käytettävää, tulkittavaa ja muunneltavaa materiaalia.

Kovin muunneltavaa, mummoihminen toteaa muutaman vilkaisun perusteella. Toivottavasti ei Väinö Valtteri, jota Väpiksikin kutsuttiin, joudu alvariinsa kääntyilemään haudassaan.

• Jyrki Nummi, Maria Laakso, Toni Lahtinen, Pertti Haapala (toim.): Väinö Linna – tunnettu ja tuntematon
• WSOY 2020
• myös äänikirjana ja e-kirjana
• Äänikirjan lukija Juhani Rajalin

Joulunajan saa hyvin kulumaan tietysti lukemalla Linnan teoksia ja tänä vuonna ilmestyneitä kirjoja, mm. Karo Hämäläisen romaania Kansalliskirjailija, mutta myös kuuntelemalla äänikirjaversioita Linnan teoksista. Eero Aho on lukenut uusiksi Linnan Tuntemattoman sotilaan ja luvassa on uusi versio myös Pohjantähti-trilogiasta. Sen lukijaksi on valittu Antti Holma. Jouluksi se ei vielä ehdi jakeluun, joten valmistaudu lukemalla, mitä Kirsi on trilogiasta kirjoittanut blogissamme: Täällä Pohjantähden alla, osa I ja osat II ja III.