Niin kuin taivaassa – menestysleffan musikaaliversio ilahduttaa Helsingin Kaupunginteatterissa

Jihuu, taas pääsi teatteriin! Kun on melkein vuoden odottanut, niin on jo lähtökohtaisesti innoissaan tulevasta esityksestä. Kävin tyttäreni kanssa katsomassa Helsingin Kaupunginteatterin ison näyttämön musikaalin Niin kuin taivaassa ja olo oli lämmin, pehmeä, pirskahteleva ja iloinen – vähän niin kuin pilven päällä.

Tässä jutussa käsittelen ensin musikaalia ja jutun loppupuolella teatterin koronatoimia.

Helsingin Kaupunginteatteri – Niin kuin taivaassa– Kuvassa Tuukka Leppänen ja Oona Airola – Kuva Otto-Ville Väätäinen

Taustalla kuuluisa leffa

Menimme teatteriin tietämättä, että Niin kuin taivaassa on alunperin ollut ruotsalainen menestyselokuva, josta on tehty näytelmäversioita sekä musikaali. Tiesin vain, että kyseessä on tarina, jossa menestynyt kapellimestari palaa kotikonnuilleen Pohjois-Ruotsiin sairauskohtauksen jälkeen.

Ison näyttämön ensimmäinen näkymä oli vaikuttava. Nyt huomasi, kuinka hienosti kaikkea näyttämön tekniikkaa voi käyttää. Pelkistetyllä näyttämöllä mustat pylväät liikkuivat ja jyskyttivät tahtia. Tuli mieleen We Will Rock You, joka jytisi toisaalla Helsingissä. Kun viisi minuuttia musikaalia oli mennyt, aikuinen tyttäreni kuiskasi, että olipas dramaattinen alku. No, totta tosiaan, niin oli, ja hieno!

Helsingin Kaupunginteatteri – Niin kuin taivaassa – Kuvassa Tuukka Leppänen – Kuva Otto-Ville Väätäinen

Kapellimestari hurmaa kylän (ja katsomon)

Tuukka Leppänen esittää kapellimestari Daniel Daréusta, joka on jäänyt nuorena orvoksi ja omistanut elämänsä musiikille. Nyt armoton työtahti maailman huipulla on vaatinut veronsa, luhistuminen kesken konsertin edellyttää elämänmuutosta.

Tuukka Leppänen on totuttu näkemään ensirakastajan rooleissa, esimerkiksi tohtori Živagona, ja taas mennään. Hänen roolihahmonsa on toisaalta hurmaava musiikkinero, toisaalta melkoisen avuton aikamiespoika, jolle täytyy vääntää asioita rautalangasta. Tuukka Leppänen tulkitsee rooliaan hyvin sisäistäneesti ja laulaa taitavasti. Todella oikea mies rooliin.

(Ja nämä kehut eivät johdu siitä, että luin juuri äsken vanhan jutun Tuukka Leppäsestä, jossa selvisi, että hän on Lahesta ja harrastanut mäkihyppyä, joten minulla tietenkin on lukkarinrakkautta häntä kohtaan, kun olen myös Lahesta ja mäkihyppääjän tytär.)

Helsingin Kaupunginteatteri – Niin kuin taivaassa – Kuvassa Oona Airola ja Tuukka Leppänen – Kuva Otto-Ville Väätäinen

Kylä löytää oman äänensä

Pohjoisruotsalaisen kylän väki on otos stereotypioita. On tiukkapipoinen kirkkoherra ja vieläkin tiukemman oloinen kirkkokuoron vetäjäneiti. On hurmaava kassamyyjä ja lipeväkielinen kauppias, joka fiksaa vaikka mitä. Pienessä kylässä tiedetään kaikkien asiat, mutta niihin ei puututa. Kylän rekkakuski saa hakata vaimoaan, eikä kukaan saa muutosta aikaan.

Paitsi Daniel. Hän suostuu kirkkokuoron vetäjäksi, mikä on iso askel hänellekin. Hän on tottunut johtamaan ammattiorkestereita, eikä voi sulattaa, että amatöörikuorolle kahvihetki on ihan yhtä tärkeää kuin laulaminen, ellei jopa tärkeämpää. Niin kuitenkin molemmat osapuolet lämpenevät toisilleen, tunnelukkoja avautuu, ja lopulta Daniel ja kuorolaiset voivat sanoa, että rakastavat toisiaan.

Kassamyyjä Lenaa esittävä Oona Airola on upea roolissaan. Hänestä säteilee jotain, olisiko se positiivista luonnonvoimaa vai iloa, joka yltää katsomon takarivelle asti. Suorastaan hurmaavaa, eikä kukaan epäile juonenkäännettä, että Danielkin havaitsee Lenan säteilyn.

Helsingin Kaupunginteatteri – Niin kuin taivaassa –Kuvassa edessä Puntti Valtonen ja Tuomas Uusitalo – Kuva Otto-Ville Väätäinen

Musiikki kuuluu tarinaan

Vaikuttavia roolisuorituksia oli muitakin, sillä koko ydin-ensemble teki nautittavaa työtä. Kirkkoherran (Antti Timonen) kohtaus vapautuneen vaimonsa (Sanna Majuri) kanssa oli tunteiden paloa sekä hekumallisuudessaan että jälkitunnelman kalseudessaan.

Niin kuin taivaassa -elokuvassa on musiikkia, koska juoneen kuuluu kuoro. Mutta siinä on vain yksi sooloesitys, josta tulikin aivan supersuosittu, Gabriellan laulu. Kun en tätä etukäteen tiennyt, ei kyseinen biisi erottunut muista musikaalin lauluesityksistä musiikkinsa ansiosta. Tilanne, missä Gabriella (Emilia Nyman) laulun laulaa, ja laulaa erinomaisesti, on sen sijaan erittäin koskettava.

Hyvän mielen musikaali

Kokonaisuutena Niin kuin taivaassa -musikaali oli hyvän mielen esitys. Se oli jotenkin niin leimallisesti ruotsalainen, että koko ajan oli tunne, että näyttelijöiden pitäisi puhua ja laulaa ruotsiksi, vaikka sekä teksti että Maija Vilkkumaan laulukäännökset olivat luontevia. Käsikirjoituksessa oli niin paljon yhteisöllisyyttä ja ruotsalaista huumoria, että tunteeni kumpusi siitä. Mukana oli myös synkempää, rajua kiusaamista ja väkivaltaa, mutta niissä ei kauaa ryvetty, vaan kohta taas iloittiin yhdessä pitkässä pöydässä.

Ehkä minun suomalainen mieleni olisi kaivannut hieman fokusoituneempaa tarinaa. Nyt näyttämöllä nähtiin montaa pikkutarinaa, mutta jo alkutahdeista asti odotettu romanssi antoi odotuttaa itseään. Ehkäpä Danielin tarina ei ollutkaan ytimessä, vaan tärkeintä oli kylän yhteisöllisyys. Ensin kaikki alkoivat etsiä omaa ääntään sekä konkreettisesti että symbolisesti ja sen löydettyään, silti yhä tiiviimmin halusivat laulaa yhdessä.

Vielä lopuksi haluaisin ylistää lavastusta, joka oli raikas ja todella toimiva. Puvustuksesta muotia opiskeleva tyttäreni totesi, että eivät ne voi pukeutua noin tyylittömästi edes maaseudulla, kun kyseessä on Ruotsi!

Kaiken kaikkiaan oli mukava musikaali-ilta. Vähäinen katsojajoukko antoi kyllä kaikkensa ja taputti innokkaasti jokaiselle laulunumerolle sekä Miska Lundbergin upeille viulusooloille. Vahva tunne, että näyttelijät halusivat todellakin pistää parastaan ja yleisö huokui sympatiaa heitä kohtaan ja kannusti, minkä kykeni.

Helsingin Kaupunginteatteri – Niin kuin taivaassa –Kuvassa Tuukka Leppänen, Miska Lundberg ja Oona Airola – Kuva Otto-Ville Väätäinen

Esityksen tekijät

Miltä teatterin koronatoimet tuntuivat?

Sää oli syksyinen, tuuli ja tuiversi, mutta mieli oli iloinen, kun pääsi teatteriin!
Heti ovella tarkistettiin lippu ja annettiin tarkat ohjeet, miten teatterissa tuli liikkua. Kuvassa tyttäreni Milla Ranin.
Naistenhuoneessa piti ottaa vessaselfie, sillä en ole ennen ollut siellä ainoana kävijänä. Naulakko ei ollut käytössä, joten takki oli otettava mukaan katsomoon. Käsidesiä oli saatavilla myös lämpiössä.
Katsomon ovella saimme vielä tarkat ohjeet väliaikaa varten. Omalta paikalta ei lähdetty, ennen kuin sai luvan poistua rivi kerrallaan. Sama esityksen päätyttyä.
Katsomossa jokaisen seurueen molemmilla puolilla oli kolme tyhjää paikkaa, samoin edessä ja takana tyhjä rivi. Ihan kaikilla katsojilla oli maski.
Väliaikatarjoilua sai, kun oli tilannut etukäteen. Niin kuin taivaassa -esityksen nimikkoleivos näytti mielestäni pieneltä meduusalta, mutta maku oli erinomainen, suosittelen!

Kommentoi