L.T. Shearer: Kissa joka pyydysti tappajan – tämän kepeämmäksi dekkari ei tule

Sain kustantajalta Kissa joka pyydysti tappajan ennakkokappaleen. Ajattelin kokeilla, iskeekö uuden dekkarisarjan avaus minuun. Takakannessa mainitaan, että kyseessä on kulkukissa, joka on myös etsivä.

Kirjailija L.T. Shearerista ei tiedetä mitään, kyseessä on pseudonyymi. Kerrotaan ainoastaan, että hän pitää jokilaivoista ja kissoista. Lukiessani arvuuttelin tietenkin mielessäni, kenestä voisi olla kysymys. Käsittelen ensin kirjan Kirsin Book Clubin dekkarikysymysten avulla ja jutun lopuksi heitän veikkaukseni, mistä saattaa olla kysymys.

Mikä on dekkarin rikos ja kuka sitä selvittää?

Kirjan päähenkilö on Lulu Lewis, eläkkeellä oleva lontoolaispoliisi. Hänen aviomiehensä on kuollut auto-onnettomuudesa hieman aiemmin ja Lulu on muuttanut isosta talosta asumaan jokilaivaan. Laiva pysyy laiturissa koko kirjan ajan.

Eräänä päivänä laivan kannelle tupsahtaa kissa, joka esittäytyy Conradiksi. Aivan, esittäytyy, sillä kissa osaa puhua.

Lulu käy joka päivä katsomassa iäkästä anoppiaan hoivakodissa. Anoppi on fyysisesti hyvässä vedossa, ainoastaan muisti pätkii. Onkin yllättävää, että eräänä aamuna hänet löydetään kuolleena. Hoivakodin lääkäri toteaa kuolinsyyksi Alzheimerin, mutta Lulu alkaa epäillä lausuntoa. Myös Conrad kissanvaistollaan toteaa, että anopin energiavirrat eivät viestittäneet mistään huolestuttavasta. Lulu ja Conrad ryhtyvät selvittämään, oliko kyseessä rikos.

Ovatko dekkarin henkilöt uskottavia / kiinnostavia?

Kirjan henkilöt ovat hyvin kliseisiä. Lulu on toimelias nainen, jonka poliisiuraa käsitellään hyvin kepeästi. Hän on ystävällinen, mutta hänestä ei oikein irtoa mitään mielenkiintoista. Lulun aterioinnit kerrotaan ja se, että hän juo Chardonnayta.

Conrad sen sijaan on kiinnostava kissa. Minä olen ollut kissojen kanssa hyvin vähän tekemisissä, enkä tunne kissojen arkitouhuja ja luonteenlaatua kovin hyvin, joten kissaihmiset saattavat viehättyä Conradista vieläkin enemmän. Conradista mainitaan ainakin kymmenen kertaa, että hän juo Eviania. Tämän täytyy olla kaupallista tuotesijoittelua, sillä Evianista tehtiin numero vielä useammin kuin Cormoran Striken tekojalasta Robert Galbraithin dekkareissa eli aivan liian usein.

Kissan kiinnostavuutta lisää Conradin rotu, sillä hän on valkokirjokilpikonnan värinen uroskissa eli caloco. Väritys on harvinainen ja näistä kolmivärisistä kissoista lähes kaikki ovat narttuja. Kirjassa ei kerrota, mutta googlaamalla selvisi, että kolmivärisillä kissoilla on historian sivu uskottu olevan taikavoimia. Esimerkiksi japanilainen maneki neko -onnenkissa on kolmivärinen.

Onko juoni vetävä?

Juoni on todella cozy ja etenee varsin verkkaisesti. Conradin rooli on ennemminkin terapeuttinen sparraaja kuin varsinainen etsivä. Lulu saa omia ajatuksiaan selkeämmiksi jutellessaan kissalle. Minulle kirja oli siivouspäivän seuralainen eli kuuntelin suurimman osan kirjaa Krista Putkonen-Örnin lukemana kotihommia puuhatessani.

Opitko jotain yhteiskunnasta / kulttuurista/ jostain muusta?

Kirjan kuvaama yhteiskunta on peribrittiläinen. Tapahtumat ovat Brexitin jälkeisessä ajassa ja siihen viitataan sivulauseissa. Lulun miehen suku on varakas, kuolleen anopin kohdalla puhutaan viidentoista miljoonan punnan kuolinpesästä. Kuolemaan liittyvät käytännöt Iso-Britanniassa olivat kiinnostavia, samoin kuin perintöverotus, vaikka niitä vain sivutaan tarinassa. Ei kai Suomessa hautaustoimiston takahuoneessa ole ruumiita?

Koin kirjan tekstin ennakkoluuloisuuden, jopa rasismin, yllättäväksi tänä päivänä. Espanjalaisia poliiseja katsotaan alaspäin, syytetään mañana-meiningistä. Eräs toinen henkilö on epärehellinen ja hänelläkin on ulkomaalaistausta, vaikka ihan yhtä hyvin olisi voinut olla perusbritti. Juonipaljastuksia välttääkseni en kerro kenestä on kysymys, mutta lukijat tunnistavat kyllä.

Miten paljon dekkarissa kuvataan päähenkilön elämää?

Tarina etenee koko ajan Lulu Lewisin katsantokannasta, vaikka kirjan nimi voisi ennakoida Conradin olevan pääosassa. Lulun onnellisesta avioliitosta kerrotaan samoin kuin miehensä kuolemasta. Lulu on ollut hyvä poliisi ja erinomainen esimies, tai ainakin näin hänen aiempi tiimiläisensä Phil kertoo.

Lulu on haasteellinen dekkarisarjan päähenkilö, sillä hän ei ole erityisen erottuva, hänessä ei ole särmää, ellei sellaiseksi lasketa sitä, että hän haluaa elää vaatimattomasti. Vai onko tavoitteena ollut luoda uusi Miss Marple?

Onko dekkari raaka, ahdistava tai pelottava?

Kissa joka pyydysti tappajan ei vähimmässäkään määrin ole raaka, ahdistava tai pelottava. Kepeää jännitystä, ja niin suoraviivaista, että kerrankin arvasin kirjan ratkaisun.

Herättikö dekkari sinussa ajatuksia? Koskettiko?

Kirja herätti minussa runsaasti ajatuksia siitä, kuinka laskelmoiduksi koin kirjan sisällön. Tämä dekkari tuntui siltä, että sisältöön oli koottu juuri sellaisia aineksia, jotka ovat nyt suosittuja: iäkäs, kykenevä naispäähenkilö, tärkeä lemmikki, joka vieläpä puhuu eli jotain yliluonnollista mukaan keitokseen ja joku mielenkiintoinen lisäelementti eli jokilaiva.

Suositteletko ja kenelle?

Suosittelen sellaisille dekkareiden ystäville, jotka eivät halua rasittaa harmaita aivosolujaan. Sellaisiin hetkiin, jolloin kepeä, aivot narikkaan -kissakirja on paikallaan.

Uskon, että kissaihmisiä viehättää tuttuus Conradin elkeissä. Kirjan ennakkokappaleen liepeessä mainitaan, että Suomessa on 800 000 -1 300 000 kissaa. Minä taidan kuulua enemmän toiseen leiriin, sillä minun sydämessäni heti läikähti, kun sivulla 267 Conrad kohtaa Benjyn, joka on yorkshirenterrieri eli samaa rotua kuin kaksi vuotta sitten kuollut koiramme. Jos Benjy olisi ollut enemmän kuin maininta, olisin saattanut olla aivan kirjan lumoissa.

Sarja jatkuu Suomessa syksyllä 2024, jolloin ilmestyy Kissa, joka ratkaisi kolme murhaa.

Kirjailijaveikkaus

Conrad-sarjaa on englanniksi ilmestynyt jo kolme osaa eli ilmeisesti konsepti on toiminut ihan hyvin. Esimerkiksi Amazonissa sarjaa suositellaan heille, jotka ovat pitäneet Richard Osmanin ja S.J.Bennettin vastaavista sarjoista, joissa rikoksia ratkovat ikääntyneet ihmiset, jopa kuningatar. Myös Kissa joka pyydysti tappajan -kirjassa mainitaan Richard Osmanin Torstain murhakerho -teos ja S.J. Bennett on antanut suosituksensa:

Charmikas ja omalaatuinen tarina täynnä mahtavia hahmoja. Kirjan luettuasi haluat oman jokilaivan ja puhuvan kissan. Conrad-kissa on mainio.”

S.J. Bennett Kissajoka pyydysti tappajan -kirjan liepeessä

Eli mietin ensin, että ehkäpä Richard Osman, tunnettu tv-mies, on päättänyt skaalata menestyksensä ja kirjoittaa samalla idealla toisenkin sarjan. Tämä teoria voisi pitää paikkansa, sillä kirjoittaja on mielestäni mies, vaikka päähenkilö on nainen. Perustan tämän siihen, että Lulu on kuvattu niin pinnallisesti, että hän ei voi olla oikeasti ikääntyvä nainen. Toisaalta Osman on nokkelampi, ja Conrad-kirjassa ei ollut hänelle leimallista brittihuumoria.

Minun veikkaukseni onkin, että kirja on kirjoitettu tekoälyavusteisesti. On syötetty viitekirjoiksi Osman, Bennett ja kenties lukuisten kissakirjojen elementtejä, keksitty mahdollinen rikos ja kopioitu dekkarin perusrakenne ja höystetty kaupallisilla yhteistyökumppaneilla (Evianin lisäksi ainakin Nescafe) ja kappas, tuloksena on dekkariversio, josta pienellä editoinnilla saadaan myyntituote. Kirjasta puuttuvat syvällisemmät tunteenkuvaukset ja huumori, joita ihminen olisi ehkä lisännyt.

Ja hei, kuka jokilaivojen ystävä pitäisi edes sarjan ensimmäisessä osassa laivan vain rannassa ja kertoisi siitä muutoinkin niin yleisluontoisesti? Seuraavissa osissa laiva kuulemma lähtee liikkeelle ja jokilaivailu saattaa olla isommassa roolissa.

Saatan olla tietenkin täysin väärässä. Lupaan nöyrästi pyörtää sanani, jos L.T. Shearer osoittautuu oikeaksi ihmiseksi, joka on koko elämänsä harrastanut jokilaivailua ja hänelle on aina ollut calico-kissa!

Kirjan tiedot

• L.T. Shearer: Kissa joka pyydysti tappajan
• Bazar 2024
• Alkuperäisteos: The Cat Who Caught a Killer, 2022
• Conrad-kissan tutkimuksia -sarjan osa 1
• Suomentaja: Pirjo Lintuniemi
• 368 sivua / 9 h 36 min
• Äänikirjan lukija Krista Putkonen-Örn