Aura Kanerva Nurmi: Karkuteillä – ”Ihminen jaksaa rakastuessaan tehdä mitä tahansa.”

Kävin taas Japanissa. Kuukausi sitten oppaanani oli Paula Hämäläisen Tämä ei ole romanttinen komedia -esikoisromaanin Maija, tällä kertaa Aura Kanerva Nurmen Karkuteillä-esikoisromaanin päähenkilö Kauri.

Molemmissa romaaneissa on nuori päähenkilö, joka on jo Suomessa innostunut japanilaisesta kulttuurista ja saapuessaan Japaniin osaa kielen alkeet. Ja molemmissa päähenkilöt kulkevat sujuvasti Tokion kaduilla ja klubeilla japanilaisessa seurassa. Ja rakastuvat.

Saan sinun kanssasi toteuttaa itseäni tavalla, joka on minulle kaikkein luonnollisin”, hän sanoo ja otan sanat vastaan.”

Karkuteillä-kirjan kolmekymppinen Kauri saapuu Tokioon ja majoittuu queer-yhteisölle tarkoitettuun majataloon. Hänellä ei ole mitään tiettyä kohdetta Japanin matkalleen, ennemminkin hän on vain halunnut irtioton suomalaisesta arjestaan ajo-opettajana ja aloittelevana kirjailijana.

Kaurin lapsuus on ollut rankka. Kokemukset kerrotaan palasina, takaumina Tokio-ajan kuvauksen keskellä. Äidistä ei ollut vanhemmaksi, isä vähän yritti, mutta lopulta hänkin sysäsi pikkutytön karatesalin ovesta sisään sensein hoteisiin. Tukiperheet vaihtuivat, sensei opetti japanilaisia tapoja ja otti roolin muunakin kuin karatevalmentajana.

Tokio humahtaa lävitseni niin kuin ihmisetkin. Olen huokoista materiaalia.”

Teksti lipuu Tokion päivästä toiseen. Kauri on matkalla, tekee havaintoja uudesta ympäristöstään. Hänen ajatuksensa täyttää asuntolassa kohdattu Juri. Nainen on entinen sirkustaiteilija, maailmaa kiertänyt, ja nyt toimistotöissä käyvä salarymanin vaimo.

Juri pyytää Kauria muuttamaan majatalosta heille kotiin, levittämään tataminsa olohuoneen sohvan ja sohvapöydän väliin. Tilanne on jo lähtökohtaisesti räjähdysherkkä, sillä salaryman kuvittelee, että Kauri on vain ystävä, eikä Jurin rakastettu. Tulee päivä, jolloin Kauri ja Juri lähtevät karkuteille moottoripyörällä. Tällä roadtripillä he huumaantuvat Kioton ilmasta, ajavat Suzukan moottoriradalla ja makoilevat Okinawan rannalla.

Mutta karkuteiltä on lopulta palattava ja tehtävä ratkaisuja.

Katselen tätä yksityiskohtien punoutumista ympärilläni.”

Aura Kanerva Nurmi on runoilija ja runoaktiivi. Karkuteillä-kirjan kieli on kiireetöntä, soljuvaa, rauhoittavaa. Luin kirjaa iltaisin ja sen mukana pääsin tunteeseen, että maailma voi olla kaunis. Se johtui ennen kaikkea kielestä, kuvauksesta ja rytmistä. Henkilöhahmojen mielentilat on upeasti sanallistettu. Kirjan tapahtumissa on herkkyyttä ja erotiikkaa, mutta myös paljon repivää ja tuskaisaa, tyhjiä baari-iltoja ja lyöntejä, jotka sattuvat.

Karkuteillä katsoo japanilaista yhteiskuntaa suomalaisin, ulkopuolisin silmin. Se ei takerru viehättävästi kuvattuihiin yksityiskohtiin, vaan tunnistaa yleisinhimilliset tunteet kuten rakkauden kaipuun, mustasukkaisuuden, hyväksytyksi tulemisen tarpeen ja halun vapautua kahleista. Yhtä aikaa kaikki tuntuu tapahtuvan syvällä japanilaisessa maailmassa, tai ainakin riittävän syvällä minulle, sillä koin tapahtumat erittäin uskottavina. Samankaltaisesti henkilöhahmot käyttäytyvät Sayaka Muratan Lähikaupan naisessa, Toshikazu Kawaguchin Ennen kuin kahvi jäähtyy -kirjassa tai vaikkapa Banana Yoshimoton Kitchenissä.

Kun vihdoin astun ulos junasta ja hakeudun valtaviin puistoihin kirja sylissäni, hengitän rintani täyteen uutta vuodenaikaa.”

Minä poimin Karkuteillä-kirjan lukulistalleni osin kauniin kannen perusteella. Muistin myös Aura Nurmen Helsingin Sanomien esikoispalkintoehdokkaiden joukosta vuodelta 2016, vaikka en hänen Villieläimiä-runokirjaansa ole lukenutkaan. Hieman nuupahtaneen näköiset krysanteemit harmonisessa kannessa herättivät kiinnostukseni. Japanissa krysanteemi symboloi ainakin keisarinvaltaa, kutsutaanhan hallintoa krysanteemivaltaistuimeksi. Vai onko se salaisen rakkauden symboli, samoin kuin kirjassa mainittu Muumilaakson Tiuhdin ja Viuhdin punainen rubiini?

Nostan punaisen krysanteemin käsivarrelleni. Sen putkimaiset terälehdet roikkuvat valtoimenaan ja kohottautuvat toisia kukkia kohti. Rubiininpunainen vesiputous käsivarsillani. Asettelen kaksi kukista korkeaan reunoista kullattuun maljakkoon. Silmäni lasittuvat. Katson kahta tulipunaista kukkaa, joiden terälehdet vuotavat yli äyräidensä. Ne muodostavat verenpunaisen joen vuorenrinteille, valkoisen lumen keskelle. Kristallinkirkas puro muuttuu purppuraksi. Taikurin hatusta tulee marjamehua.”

Karkuteillä on kirjallisesti ansiokas, hengittävä ja tasapainoinen, vahva esikoisromaani. Se käsittelee lapsuuden turvattomuutta ja sen seurauksia, miehiä, joiden ongelmanratkaisukyky kilpistyy pakenemiseen tai alistamiseen, mutta ennen kaikkea nuoria naisia, jotka etsivät omaa tapaansa elää ja hengittää vapaasti.

Kirjan tiedot

• Aura Kanerva Nurmi: Karkuteillä
• Otava 2025
• 331 sivua / 9 h 27 min
• Äänikirjan lukija: Mimosa Williamo

Lukulähettiläs-hanketta tukee Otavan Kirjasäätiö.