Anna Kortelainen: Virginie! Albert Edelfeltin rakastajattaren kiehtova tarina

Tänä keväänä olen tutustunut ranskalaiseen nuoreen naiseen nimeltään Virginie.

Virginie tunnetaan taiteilija Albert Edelfeltin mallina ja rakastajattarena. Todennäköisesti Virginie oli myös Edelfeltin kahden lapsen äiti. Naisen tarina on salamyhkäisyydessään kiehtova, sillä vaikuttaa, että Virginie on haluttu tarkoituksellisesti pyyhkiä historiasta.

Yhden version tapahtumista 1880-luvun alun Pariisissa tarjoavat Eppu Nuotio ja Pirkko Soininen yhdessä kirjoittamassaan taidedekkarissa Nainen parvekkeella. Siinä on annettu mielikuvituksen laukata, mutta rinnalla kulkevat tosiasiat, jotka tiedämme Albert Edelfeltin kirjeenvaihdosta ja muista aikalaiskuvauksista. Nainen parvekkeella on kepeä, kiva  ja kiinnostava kirja kohdata Virginie.

Monta astetta syvällisemmin Virginien elämänkuvioiden kartoittamiseen on uppoutunut Edelfeltistä väitellyt Anna Kortelainen. Kirjassaan Virginie! Albert Edelfeltin rakastajattaren tarina Anna on pyrkinyt selvittämään mikrohistorioitsijan pieteetillä, minkälainen Virginien, tai mikä ikinä hänen oikea nimensä olikaan, ja Edelfeltin suhde oikein oli.

Ajattelin vain hieman vilkaista Virginie!-kirjaa, kun olin lukenut Nainen parvekkeella, mutta sehän nappasikin minut täysin koukkuunsa! Virginien arvoitusta ratkotaan ympäri Ranskaa, kun Anna Kortelainen yrittää löytää luotettavaa tietoa, mistä Virginie oli kotoisin ja minne hän joutui, kun Edelfelt hylkäsi hänet.

On toden totta selvää, ettei Edelfeltin ja Virginien avioliitto olisi ikinä ollut mahdollista Helsingissä. Edelfeltin yhteiskuntaluokka ja sosiaalinen kontrolli olisivat estäneet heidän suhteensa näkymisen yhdessä asumisena – puhumattakaan yhteisistä lapsista. (s. 46)

Virginien arvoitus on kiehtova, mutta vielä kiehtovampaa on pariisilaisten taidepiirien elämän kuvaus sekä sen aikaiset moraalikäsitykset. Naisten asema oli heikko ja ilman elättävää miestä vaihtoehdot olivat vähissä. Huomaan lukiessani tuohtuvani Edelfeltiä kohtaan, hänkin oli varsinainen possu, jonka vastuuntunto naisia tai oletettuja lapsiaan kohtaan oli olematon! Eikö hän olisi voinut nousta himojensa yläpuolelle tai murtaa yhteiskuntakoodia! No, Albert ei ollut taiteessaankaan varsinainen perinteen murtaja, vaan taitava keskitien kulkija. Ilmeisesti minun toivomani moraalinen selkäranka olisi suistanut Edelfeltin kaikkien piirien ulkopuolelle, ei olisi enää ollut asiaa Helsingin seurapiireihin tai Venäjän hoviin. Olisiko taulut päässeet Salonkiin esille tai edes myyneet?

Näillä ajatuksilla suuntasin kohti Ateneumia, jossa on Japanomania-näyttely vielä 15.5.2016 asti. Näyttelyn tunnuskuvaksi on nostettu Albert Edelfeltin maalaus Pariisitar (Virginie) vuodelta 1883. Maalaus on esillä näyttelyn ensimmäisessä hallissa muiden Edelfeltin maalausten kanssa, jotka edustavat 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun tyylivirtausta, jossa otettiin mallia japanilaisesta kuva- ja muotokielestä. Virginien kuvassa japonismia edustaa taustalla oleva sermi ja itämainen tuoli, jonka selkänojalle on heitetty kimono.

Japanomania-näyttely on hieno ja opettavainen, toisenkin käynnin väärti. Huoneesta toiseen siirtyessäni huomaan miettiväni upeaa Edmund de Waalin Jänis jolla on meripihkanväriset silmät -kirjaa, jossa myös liikutaan Pariisin taidepiireissä ja japanomanian lumoissa. Ja eikös Edelfeltin Nainen parvekkeella -maalauksessakin ollut tuo samainen sermi taustalla. Mutta sen taulun sijainti on samanlainen mysteeri kuin taulun luonnoksen mallina olleen naisen, jota kutsutaan Virginieksi, kohtalo.

Nainen parvekkeella johdatti minut lukemaan Virginien, joka vei minut Ateneumin Japanomania-näyttelyyn. Tällä kirjallisella matkalla, jossa yksi teos johtaa toiseen, tartun seuraavaksi Minna Eväsojan uutuuteen nimeltään Melkein geisha!

Lue myös arvioni Nainen parvekkeella -kirjasta sekä lukupiirimme arviot Jänis jolla on meripihkanväriset silmät -kirjasta. Ateneumin, ja Kiasman, muusta ajankohtaisesta tarjonnasta voit lukea Tuijata-blogista.