Vigdis Hjorth: Perintötekijät – Kostoa ja kohua vai kestävää kaunokirjallisuutta?

”Raivo ja kosto ovat hyviä motiiveja kirjoittaa kirjoja.” Lainaus on Kari Hotakaiselta hänen Helsingin Sanomissa ilmestyneestä haastattelustaan. Se toi minulle ensimmäiseksi mieleen Vigdis Hjorthin Perintötekijät, jonka luettuani epäilin sen vahvimpana motiivina olleen ainakin koston, ehkä raivonkin.


Perintötekijät ilmestyi suomeksi helmikuussa, ja luin kirjan jo silloin aikomuksenani kirjoittaa siitä ennen Helsinki Litiä. Korona ei ollut vielä mullistanut maailmaa eikä kirjallisuustapahtumia peruttu tai siirretty, ja Hjorthin oli tarkoitus olla yksi toukokuisen Helsinki Litin kirjailijavieraista. Perintötekijät jätti minut ristiriitaisiin tunnelmiin enkä päässyt itseni kanssa yksimielisyyteen kirjan arvosta tai arvottomuudesta, joten kirjoittaminen siirtyi. Mutta niin siirtyi Helsinki Litkin.

Nyt Helsinki Lit 2020 on alkamassa, ja Hjorthin piti olla festivaalin liki ainoa lähikeskusteluissa mukana oleva ulkomainen kirjailijavieras. Myös Norjaa koskevat tiukentuneet matkustusrajoitukset muuttivat suunnitelmat, ja Hjorth keskustelee etänä festivaalin johtajan Philip Teirin ja Koko Hubaran kanssa perjantaina klo 18.40. Keskustelun otsikko on Fiktio nousee otsikohin.

Festivaalin alkua odottaessani yritän uudelleen saada Hjorthin kirjasta selkoa, tai paremminkin kirjaan liittyvistä ajatuksistani.

Hän ei maininnut huoneessa olevaa elefanttia, syytä miksi olin lakannut käymästä Hvalerissa ja Bråteveienillä, ja silloin oli kuin minua ei olisi olemassa, tarinaani ei olisi olemassa.”

Kohtelevatko vanhemmat lapsiaan tasapuolisesti perinnönjaossa? Varakkaan norjalaisperheen jo yli kahdeksankymppiset vanhemmat ovat näin luvanneet tehdä, mutta sitten selviääkin, että neljästä lapsesta kaksi ovat saaneet ennakkoperintönä lunastaa todellista arvoa paljon edullisemmin meren rannalla olevat kesämökit.

Klassinen perintöriita siis? Sitäkin, mutta Hjorthin kirjassa on kyse paljosta muustakin, lapsuuden traumasta, sen paljastumisesta terapiassa ja ennen muuta nähdyksi ja ymmärretyksi tulemisesta.

Perintötekijöiden minäkertoja on liki kuusikymmenvuotias Bergljot, joka ei pariinkymmeneen vuoteen ole halunnut olla missään yhteydessä vanhempiinsa. Yhteyttä hän on pitänyt vain nuorempaan sisareensa Astridiin. Veli, sisaruksista vanhin Bård kimmastuu Astridin ja nuorimman siskon Åsan saamasta lahjasta ja kyseenalaistaa viesteissään vanhempien toiminnan ja myös isänsä ja hänen, ainoan pojan suhteen lapsuudesta asti. Bergljot ei ole ollut mökeistä kiinnostunut, mutta tukee Bårdin vaatimuksia.

Perintöriidan selvittelyjen kautta avautuu vähitellen perheen historia ja dynamiikka. Isä on ollut perheen voimahahmo, Bergljot hänen suosikkilapsensa, tyttäristä vanhin. Äiti epäitsenäinen seurapiirirouva, hysteriaan taipuvainen ja itsemurhayrityksillä ympäristöään, lähinnä lapsiaan hallitsemaan pyrkinyt. Kulisseja on pidetty yllä ja vaikeneminen ja muualle katsominen on ollut tapa reagoida.

Oman elämänsä umpikujaan joutuneena Berljot on käynyt läpi pitkän ja intensiivisen psykoterapian, ja se on palauttanut hänen mieleensä ikäviä muistoja lapsuudesta. Tarinansa lapsuuden traumojen vaikutuksesta ja  perintöriidan paljastamista asetelmista Hjorth rakentaa taitavasti. Asiat ja tapahtumat toistuvat tekstissä, Bergljotin ajatukset kiertävät kehää niin kuin ahdistuneessa mielessä tapahtuu. Syyttävä katse kohdistuu isään, mutta myös äitiin ja sisaruksiin, jotka eivät halua kuulla Bergljotille tapahtuneesta.

Hänen agressiiviset purkauksensa ovat myös hätähuutoja:

Minäkin haluan ulos lastenhuoneesta! Auttakaa minut ulos lastenhuoneesta!”

Kirja ei rakenna Bergljotista kovin miellyttävää kuvaa. Hän juo liikaa ja humalapäissään lähettää sisarilleen ikäviä viestejä. Bergljot on kirjailija, teatterilehden päätoimittaja ja kriitikko, kovin paljon Vigdis Hjortin oloinen. Googlaten ja haastatteluista saa käsityksen, että Perintötekijät on enemmän autofiktio kuin fiktio, vaikka se romaani onkin, kuten kirjailija on korostanut. Kirja nostatti ilmestyessään Norjassa valtavan kohun. Sen perhe muistuttaa siinä määrin Vigdis Hjorthin lapsuudenperhettä, että perheenjäsenet reagoivat voimakkaasti ja kyseenalaistivat, voiko kirjailija tällä tarkkuudella kirjoittaa perheen sisäisistä yksityisasioista. Kirjan isään kohdistuvia raskaita syytöksiä pidettiin valheellisina. Hjorthin sisar Helga julkaisi tapahtumista oman versionsa romaanina (Fri Vilje) ja halusi siinä kumota kaikki syytökset.

Norjalainen Vigdis Hjorth (s. 1959) on kirjailija ja kriitikko. Perintötekijät on ollut Norjassa arvostelu- ja myyntimenestys, ja se sai mm. Kritikerprisetin ja oli Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkintoehdokas. Kirja on käännetty useille kieleille.

Miksi Perintötekijät sitten jätti keväällä minut niin ristiriitaisiin ajatuksiin? Periaatteessa minulla ei ollut ennakkokäsityksiä tai -odotuksia. Jo yli 30 lasten- ja aikuisten kirjaa julkaissut Hjorth on Norjassa tunnettu, mutta ei Suomessa. Minun olisi pitänyt pystyä lukemaan kirja fiktiona, tai mikä ettei autofiktiona, mutta ilman ylimääräistä painolastia tapahtumien yhteydestä todellisuuteen. En kuitenkaan pystynyt.

Luin kirjailijan haastattelun Helsingin Sanomista ja googlailin lisää. Kirja alkoi näyttäytyä yhä epämiellyttävämmältä, nimenomaan kostona kirjoitetulta purkaukselta. Samalla kuitenkin tunnistin sen kaunokirjalliset arvot. Tai tunnistin sen jälkeen, kun siirryin äänikirjasta paperiversioon.

Aloitin Perintötekijät äänikirjaa kuuntelemalla, mutta kirjan toisteinen tyyli ei sopinut ainakaan minulle kuunneltavaksi. Epäilin jatkuvasti, että tauon jälkeen aloituskohta oli siirtynyt taaksepäin ja että kuuntelin uudelleen jo kerran kuultua. En myöskään keskittynyt äänikirjaan tarpeeksi hyvin.

Nyt kun aikaa on kulunut ja tätä blogijuttua varten luin Perintötekijöitä osittain uudelleen, en enää suhtautunut tekstiin yhtä tunteenomaisesti kuin ensimmäisellä kerralla. Nyt se oli minulle enemmän romaani kuin katkeroituneen tyttären kosto.

Miten siis vastaisin jutun otsikossa heittämääni kysymykseen Kosto ja kohua vai kestävää kaunokirjallisuutta? Vastaisin, että nyt kirja ei ole minulle kohuteos, ja vaikka sen kirjoitusmotiivina olisikin ollut kosto, se ei ole ainoa syy. Hjorth on kirjoittanut kirjan tärkeästä aiheesta, kuulluksi ja nähdyksi tulemisesta ja siitä, mikä vaikutus vaikenemisella ja syrjään katsomisella on. Mielikirjaani Perintötekijöistä ei kuitenkaan koskaan tule.

Katriina Huttusen on hienosti suomentanut teoksen. Kustantajalta saamassani suomenkielisen version ennakkokappaleessa on käääntäjän saatesanat, ja Katriina Huttunen kertoo inhonneensa kirjaa, kun luki sen ensimmäisen kerran. Hänen oma tyttärensä oli juuri tehnyt itsemurhan, ja hänelle kirja näyttäytyi ”pikkumaisena ja lillukanvarsiin kompastuvana”. Silloin hän ei vielä tiennyt, että häntä tultaisiin pyytämään kirjan suomentajaksi.

Erityismaininnan annan kirjan nimestä, on se sitten suomentajan tai kustantamon keksimä. Se on huomattavasti parempi kuin alkuperäinen Arv og miljø, jonka suora käännös ’Perintö ja ympäristö’ kuulostaa vähintään oudolta. Ehkä sille on jokin muukin merkitys.

Mielenkiinnolla odotan, millainen keskustelu Perintötekijöistä syntyy Helsinki Litissä perjantaina 28.8. klo 18.40.

  • Vigdis Hjort: Perintötekijät
  • Kustantamo S&S, 2020
  • Norjankielinen alkuperäisteos Arv og miljø, 2016
  • Suomentanut Katriina Huttunen
  • Äänikirjan lukija Satu Paavola
  • 7 t 34 min

Rating: 3.5 out of 5.

Helsinki Lit Oodissa ja Yle Areenassa sekä Teemalla

Keväältä siirtynyt järjestyksessään kuudes Helsinki Lit järjestetään 27.-28.8. keskustakirjasto Oodissa. Ohjelma alkaa molempina päivinä klo 17 ja jatkuu n. klo 21.30 asti. Kaikkia festivaalin keskusteluja voi seurata suorana Yle Areenassa ja osa lähetetään suorana myös Yle Teemalla.

Lähikeskusteluihin on vapaa pääsy ja ne käydään Oodin 3. kerroksessa, jonka katsomoon mahtuu rajattu määrä katsojia. Ohjelmaa voi seurata etänä ja turvavälein myös Oodin 2. kerroksen istumarappusilla sekä 1. kerroksen Maijansalin katsomossa. Helsinki Lit mainostaa, että Maijansalin viereisestä ravintolasta voi tilata katselun lomassa vaikkapa Helsinki Lit -nimikkodrinkin!

Tutustu Helsinki Litin koko ohjelmaan tästä linkistä: Helsinki Lit 2020/Ohjelma

KirsinBook Club on alusta asti osallistunut aktiivisesti Helsinki Lit -festivaaleille. Lue, mitä olemme niistä kirjoittaneet:

2015: Ensimmäinen Helsinki Lit – mielenkiintoisia keskusteluja, hulppeita tarinoita
2016: Helsinki Lit käynnistyi kiinnostavasti ja iloisesti – ensimmäinen päivä perjantai
Helsinki Lit valloitti jälleen – toinen päivä lauantai
2017: Kolmas Helsinki Lit kutsuu – kiinnostavia kirjailijoita ja innostavia keskusteluja
2018: Helsinki Lit 2018 – parhaat muistijäljet huikeasta festivaalista, tämä toimii!
2019: Podcast #6: Helsinki Litin jälkipyykki & kansainvälisiä kirjailijaterveisiä

Kommentit
  1. Kirsi Ranin
    • Anna
      • Airi Vilhunen

Kommentoi