Linda Huhtinen: Sissi – Serlachiuksen unohdetut sisarukset

Kirja-arvio

Nyt on tarjolla uudenlainen näkökulma tunnettuun tarinaan! Runoilija, juontaja, vapaa toimittaja ja syntyperäinen mänttäläinen Linda Huhtinen on kirjoittanut laajan tietoteoksen, jossa Serlachiuksen paperitehdassuvun historiasta nostetaan esiin Sissi Serlachius ja hänen sisaruksensa Axel ja Thyra.

Palasin taas tänä kesänä Mänttään, Serlachiuksen suvun vaurauden synnyttäneeseen kaupunkiin. Paperitehdas ei enää ole Serlachiuksen suvun omistama tai johtama, vaan pehmopaperitehtaan seinässä lukee Metsä. Sen sijaan Serlachius-suvun mainetta Mäntässä vaalivat upeat taidemuseokohteet Serlachius Pääkonttori ja Serlachius Kartano, jotka olivat syypää minunkin vierailuihini.

Olen perehtynyt Serlachiuksen suvun historiaan sekä Paperiperkele-teatteriesityksen että Raija Orasen Iso-kirjan avulla. Näistä lähteistä saa kuvan visionäärisistä miehistä, tehtaan perustaneesta G.A. Serlachiuksesta ja hänen veljenpojastaan Gösta Serlachiuksesta, jotka ovat olleet näkyviä persoonia, tehneet rohkeita päätöksiä ja hallinneet tehdasvaltakuntaansa patruunan tavoin.

G-patruunoista kertovissa tarinoissa suvun naiset on mainittu vain sivulauseissa. Nyt Mäntästä kotoisin oleva, tehtaan työntekijän lapsenlapsi Linda Huhtinen on kirjoittanut hieman toisenlaisen historiikin: Sissi – Serlachiuksen unohdetut sisarukset (Otava 2025). Hän on käynyt läpi valtaisan lähdeaineiston ja pyrkinyt rakentamaan niistä monipuolisen kuvan G.A. ja Alice Serlachiuksen lapsista Thyrasta ja Axelista sekä ennen kaikkea Göstan vaimosta Sissi Serlachiuksesta (1877-1944).

Uuden tietokirjan kannessa on jokaiselle Serlachius Kartanossa käyneelle tuttu Akseli Gallen-Kallelan maalaus vuodelta 1889 silloin 12-vuotiaasta Sissi Serlachiuksesta.

Vaihtoehtoinen tulkinta Sissistä

Gösta Serlachiuksesta kertovan Iso-kirjan perusteella minulla oli kuva Sissistä ja hänen sisaruksistaan. Ison kirjoittaja Raija Oranen tunnetusti heittäytyy kuvittelemaan kuvailemiensa henkilöiden sielunelämää. Iso-kirjaa varten hän lukenut samat Gösta Serlachiuksen pojilleen kirjoittamat muistelmat kuin Linda Huhtinenkin. Oranen on ujuttanut ne osaksi biofiktiivistä tekstiään ilman lähdeviittauksia, mutta Huhtinen on merkinnyt tarkasti jokaisen käyttämänsä sitaatin.

Linda Huhtinen kertoo kirjan esipuheessa, että eräs mänttäläinen nainen, joka oli pikkutyttönä tuntenut Sissin, oli esittänyt toiveen: ”Kirjoita Sissistä kauniisti. Sissi oli hyvä ihminen.” Tämä toive näkyy tekstissä, sillä vahvana punaisena lankana on kyseenalaistaa Göstan omien muistelmien esittämät väitteet ex-vaimostaan ja tämän perheestä. Osa kyseenalaistuksista on Linda Huhtisen omaa tulkintaa, osa vahvasti dokumentoitua faktaa. Gösta on varmasti kertonut asiat parhain päin itsensä kannalta niin kuin suuri osa muistakin omaelämäkertansa kirjoittaneista.

Sissin muotokuva

Yksi fakta on, että Sissi olisi avioerossa halunnut itseään esittävän Gallen-Kallelan taulun omalle seinälleen ja Gösta ei antanut. Sissi jopa kirjoitti taiteilijalle, mutta mikään ei auttanut, taulu jäi Göstalle.

Säilyneiden lähteiden perusteella serkukset Gösta ja Sissi olivat rakastuneita mennessään naimisiin. Sissi oli kansainvälinen, kaunis nuori nainen ja kaiken lisäksi kihloissa Pariisissa kohtaamansa amerikkalaisen arkkitehdin kanssa. Hän oli opiskellut, osasi useita kieliä, oli taitava hevosten käsittelijä ja jopa lentänyt kuumailmapallolla. Gösta oli kunnianhimoinen nuori mies, joka himosi urakehitystä setänsä yrityksessä. Sissiin ihastuminen sopi hyvin myös tähän suunnitelmaan.

Gösta ja Sissi menivät ensin salakihloihin sitten naimisiin. Gösta matkusti paljon työn vuoksi. Hän otti Sissin mukaansa ulkomaille, opiskelemaan Saksaan ja Itävaltaan ja myöhemmin vei perhettä tehdaspaikkakunnalta toiselle. Voin vain kuvitella, millaista arki oli, kun mies oli paljon poissa ja lapsia syntyi kuudessa vuodessa neljä. Tietenkin heillä oli apulaisia, mutta useat muutot ja uudelle paikkakunnalle sopeutuminen pienten lasten kanssa eivät varmaankaan ole olleet helppoja. Sissi koki jääneensä yksin, avioliiton alkuhuuma oli hälventynyt.

Sitten kauhein tapahtui: viides lapsi, pieni Gustaf kuoli parivuotiaana. Sissin vanhemmat olivat kuolleet, vanhemmat lapset lähetetty Helsinkiin kouluun ja suru vei Sissin pimeyteen. Göstan oli ilmeisesti vaikea suhtautua heikkouteen, hän itse jatkoi elämäänsä vastoinkäymistenkin jälkeen pystypäin. Sissi haki yksinäiseen suruunsa lohtua pullosta. Tilanne äityi sellaiseksi, että Gösta toimitti Sissin hoitoon, ensin Helsinkiin sitten Tukholmaan.

Gösta halusi välittömästi avioeron, eikä asia hänen mukaansa enää ollut neuvoteltavissa. Päätös oli ilmeisen yksipuolinen, eivätkä suunniltaan menneen Sissin vetoomukset paitsi puolisolleen myös hänen puolesta puhuviin ystäviinsä auttaneet kääntämään Göstan päätä.”

Sissi – Serlachiuksen unohdetut sisarukset, sivu 201

Eron jälkeinen aika

Linda Huhtinen on tutkinut runsaasti lähteitä löytääkseen Sissin äänen avioeron jälkeen. Sissin mahdollinen kirjeenvaihto on vain sukuarkistossa, joten Linda Huhtisen jäljitystyö on ollut julkisten lähteiden varassa. Göstakaan ei kommentoi omassa muistelossaan Sissiä enää kertaakaan nimeltä.

Avioeron ositus meni kuten siihen aikaan oli tapana. Sissin perimä osakeomaisuus siirtyi lasten omistukseen ja Göstan hallintaan. Gösta sai myös Mäntän linnan, Sissin lapsuudenkodin. Menemättä sen tarkemmin kirjassa esiteltyihin lukuisiin esimerkkeihin, voi vain todeta, että ei ihme, että Sissi oli tolaltaan. Muutaman kuukauden kuluttua Gösta meni myös uusiin naimisiin.

Sissi oli eron aikaan 42-vuotias. Hän osti vastoin Göstan tahtoa Juholan talon Mäntästä ja muutti sinne, samalle paikkakunnalle ex-miehensä ja tämän nuorikon kanssa, yksin asumaan. Hän oli mukana paikallisessa naisyhdistyksessä ja seurusteli mänttäläisten kanssa. Hänellä oli monia koiria. Parikymmentä vuotta myöhemmin Juholan rappusilla Sissi istuu valokuvassa ystäviensä ympäröimänä. ”Siinä hän pitelee kädestä helsinkiläistä naismetsänhoitajaa, joka on ajalleen epätyypillisesti pukeutunut miesten vaatteisiin.” (Kirjan kuvatekstistä.) Sissi oli kuollessaan 67-vuotias.

Sissi on saattanut olla alkoholisti, holtiton rahan kanssa ja monta muuta asiaa, mitä Göstan muisteloista löytyy, mutta Linda Huhtinen on tehnyt hänelle oikeutta nostamalla esiin myös hänen muita puoliaan. Hänen kuvansa täydentyy kirjassa, joka tarjoaa myös erinomaista ajankuvaa. Joissain kohdissa Linda Huhtinen tarkastelee tapahtumia selkeästi nykykatseella, mutta sekin hieman pysähdyttää, havahduttaa, että ajat ovat todellakin muuttuneet. Lukujen alussa ja lopussa on kaunokirjallisia tunnelmapätkiä, joille en tässä yhteydessä lämmennyt.

Kirjassa on myös käsitelty sekä itsemurhaan päätynyttä Axelia että Nikkilän sairaalassa kuollutta Thyraa. Lukijana saa kuvan, että sisaruskolmikon yltäkylläiset lähtökohdat eivät tuoneet elämään onnea, vaan jokainen sisarus oli onneton omalla tavallaan.

Sissi – Selachiuksen unohdetut sisarukset on kirja, jota suosittelen lämpimästi etenkin heille, jotka ovat tutustuneet jo aiemmin Serlachius-suvun historiaan. Tai mikä ettei myös toisinpäin: lue tämä ensin ja havaitse, miten patruunojen kertojaääni on jyrännyt tapahtumista kerrottaessa.

Kirjan tiedot

• Linda Huhtinen: Sissi – Serlachiuksen unohdetut sisarukset
• Otava 2025
• 412 sivua / 14 h 31 min
• Äänikirjan lukija Anniina Piiparinen

Muita kirjoja Serlachius-suvusta

• Raija Oranen: Iso – biofiktio Gösta Serlachiuksesta (Otava 2022)
• Teemu Keskisarja: Kustu – tietokirja Gustaf Serlachiuksesta (Siltala 2021)
• Oula Silvennoinen: Savunharmaa eminenssi – tietokirja Ralph Erik Serlachiuksesta (Siltala 2020)
• Oula Silvennoinen: Paperisydän – tietokirja Gösta Serlachiuksesta (Siltala 2012)
• Teemu Keskisarja: Vihreän kullan kirous – tietokirja G.A.Serlachiuksesta (Siltala 2010)

---

Lukulähettiläs-hanketta tukee Otavan Kirjasäätiö