Kati Tervo: Iltalaulaja – Ellen Thesleffin viimeinen kesä Casa Biancassa

Olen poiminut kolmekymmentäkolme ruusua vain itseäni varten. Sali tuoksuu huumaavasti kukilta. Ne kehuskelevat kilvan minua, kun ryhdyn työhön. Ruusut ovat niin ihanan homssuisia ja siksi juuri ruusuja.” (sivu 96)

Lainaus on Kati Tervon Iltalaulajasta. Se on kirjan harvoja kohtia, joissa kuulemme taiteilija Ellen Thesleffin puhuvan omalla äänellään. Muutoin Ellenin ajatukset on etäännytetty kertojan kieleksi tai kuusitoistavuotiaan piikalikan, joka tarkkailee ikääntyvän Ellenin toimia.

Ellen on suosittu henkilö kirjamaailmassa nyt, sillä syyskuussa ilmestyi myös Hanna-Reetta Schreckin kirjoittama elämäkerta Minä maalaan kuin jumala – Ellen Thesleffin elämä ja taide (Teos).

Kati Tervo kertoi Kirja vieköön! -tilaisuudessa syyskuussa, että hänellä on henkilökohtainen suhde Elleniin. Hän muistaa Ateneumissa olevan Kevätyö-teoksen lohduttaneen nuorena alakuloista oloaan, vaikka Ellen olikin vain yksi monien taidekokemusten joukossa. Ellen tuli vastaan myös, kun Kati selvitti skitsofrenisen tätinsä kuolinpesää. Tavaraa oli, mutta merkityksellisimmäksi muistoksi kotiinsa linnoittautuneesta tädistä oli se, että hän lähti aina kerran vuodessa Itä-Suomesta katsomaan Ellenin tauluja Ateneumiin.

Kati Tervon kanssa Kirja vieköön! -tilaisuudessa jutellessa selvisi, että meidän molempien kesähuvilat ovat Näsijärvellä.

Viimeisen sysäyksen Iltalaulajalle antoi se, että Kati viettää kesiään aivan Ellenin kesäpaikan Villa Biancan tuntumassa, Muroleen kanavan lähellä Näsijärvellä. Sinne sijoittuvat kirjan tapahtumat, vuoden 1945 kesään.

Tarinan keskiössä ovat 75-vuotias Ellen Thesleff ja 16-vuotias paikallinen Taimi. Ellen on tullut viettämään kesää rakkaalle huvilalleen, jonne koko suku on vuosikymmenien ajan kokoontunut. Nyt ei enää ole kuin Ellen rapistuvassa huvilassa, jonka katto vuotaa, parveke on romahtanut ja puutarha rehottaa. Rakkain sisko Sofia on kuollut, muut siskot tahoillaan. Ellenin luomisen palo ei ole sammunut, vaan hän tarttuu väreihin ja pensseleihin joka päivä. Jos on kaunista, Taimi soutaa taiteilijan läheiseen Kissasaareen maalaamaan. Jos sataa, Ellen linnoittautuu yläkerran kammariin työskentelemään.

Taimi on nuori, pienissä ympyröissä kasvanut maalaistyttö, joka on palkattu hoitamaan Ellenin taloutta kesän ajaksi. Ellenin rempseys hurmaa hänet ja Taimi ajattelee, että hänkin haluaa taiteilijaksi. Kotona on ankeaa, sodasta palannut isä on tuurijuoppo ja äiti pelkää maailmaa. Hän onkin nähnyt kauheuden, pelastunut harvojen joukossa matkustajalaiva Kurun onnettomuudesta, joka vei 136 ihmistä Näsijärven pohjaan. Yksi tytär on jo lähtenyt Helsinkiin naimisiin ja Taimin osana on jäädä auttamaan kotitaloon eikä nyt ainakaan humputella kaiken maailman taiteiden kanssa.

Ellen havahtui ja selitti itkuiselle Taimille, etteivät ne olleet onnistuineita, mitään arvokasta ei menetetty. Joskus oli luovuttava siitä mitä oli saanut aikaan. Erottava kerralla ja sillä hyvä.” (sivu 158)

Iltalaulajan tarina etenee kuin taulua maalaten. Luvut ovat lyhyitä tuokiokuvauksia, kuin erillisiä ja erivärisiä pensselinvetoja kankaalla. Kangas ei ole tyhjä, siinä on pohjana Ellenin rikas elämä. Yhdessä kulmassa aiemmat kesät, yhdessä Italian lämmin aurinko, yhdessä kenties rakkauden ja haaveilun kohde Henry (Edward Gordon Craig) ja elämänkokemuksen tuoma vapaus ja viisaus. Näiden päälle Kati Tervo maalaa arkisen elämän kuvauksia. Mitä syötiin, mitkä kukat kukkivat, miten vanhenevan taiteilijan pensselinjälki ei enää tyydytä taiteilijaa itseään. Taulussa on hienoja kohtia, mutta siitä ei muodostu minulle tasapainoista kuvaa.

Haastattelussa (Ilta-Sanomat 10.9.) Kati Tervo kertoi, että Taimissa on hippunen hänen tätiään ja häntä itseään. Kummankaan taiteilijahaaveet eivät edenneet nuorten naisten omien toiveiden mukaisesti.

Taustamateriaalina Kati on käyttänyt Ellenin kirjeitä, joita on pari tuhatta, rajaten aineistokseen vain sodanajan kirjeet siskolle, sillä hän uskoi Ellenin olleen niissä rehellisimmillään. Toki tiedän, että kirja on fiktiota, mutta minulle syntyi suuri kiinnostus tietää, mikä tarinassa pohjaa faktoihin. Nyt jotkut kirjan irrallisilta tuntuneet yksityiskohdat ovat todennäköisesti tulleet esiin Ellenin kirjeenvaihdossa.

Kirjan idea on mielestäni erinomainen. Naistaitelijan viimeinen luovuuden kesä, johon vastavaloa antavat kirjan nuoret Taimi ja häneen ihastunut Toivo. Kirjan teksti ei kuitenkaan täysin saanut minua lumoihinsa. Parhaiten teksti toimi, kun se oli Ellenkin puhetta tai ajatuksia. Kun se siivilöityi Taimin maailman kautta, se menetti koskettavuuttaan. Olisinkin toivonut kauttaaltaan vahvempaa Ellenin ääntä, sillä hän oli minulle ehdottomasti se kiinnostavampi henkilö.

Näin laskee aurinko syyskesällä Näsijärveen.

Iltalaulaja toimi minulle tien avaajana Ellen Thesleffin maailmaan. Nyt tietenkin aion mennä Ateneumiin katsomaan hänen taulujaan, sekä lukea tuoreen elämäkerran. Voipa olla, että sen jälkeen palaan Iltalaulajan äärelle.

Läheiseksi koin kirjan siksi, että luin sitä Näsijärven rannalla. Muroleen kanavalla olen pysähtynyt ja nähnyt Ellenin muistomerkin siellä. Ensi kerralla katson sitä aivan toisin silmin!

Lue myös
  • piikatyttöjen elämästä voi lukea esimerkiksi Enni Mustosen Syrjästäkatsojan tarinoista, ensimmäinen osa Paimentyttö. Taimissa oli paljon samaa kuin Enni Mustosen Idassa, vaikka historiallisesti välissä onkin noin 50 vuotta.
  • taiteilijan elämään pohjautuvaa fiktiota ovat esimerkiksi huikea Riitta Jalosen Kirkkaus kirjailija Janet Framesta, Heidi Köngäksen kaunokirja Hertta Kuusisen rakkaustarinasta, Eppu Nuotion ja Pirkko Soinisen Nainen parvekkeella, jossa on Albert Edelfelt, sekä astetta faktuaalisempi Anna Kortelaisen Virginie!
  • Muita arvioita Iltalaulajasta esimerkiksi Tuijata– ja Kulttuuri kukoistaa -blogeista.
  • Kati Tervo
  • Iltalaulaja
  • Otava, 2017
  • ISBN 978-951-1-31100-3
Kommentit
  1. Suketus

Osallistu keskusteluun

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *