Evie Wyld: Me olemme susia – noitavainojen modernit muodot

Luin Evie Wyldin Me olemme susia Edita Publishingin yrityslukupiirin kanssa viime joulukuussa. Olin niin innostunut inspiroivasta keskustelustamme, että ehdotin samaa, Tammen Keltaiseen kirjastoon kuuluvaa kirjaa myös Kirsin Book Clubin helmikuun kirjaksi.

Katso koko lukupiirikirjalista 1-123

Tässä välissä olin suositellut kirjaa myös useassa välissä, esimerkiksi lahjavinkki-podcastissamme.

Mutta Kirsin Book Clubin lukupiirissä kaikki eivät olleetkaan ihan yhtä innostuneita Evie Wyldin kirjasta kuin minä.

Uusi käytänne lukupiiriin: referentti

Peruutetaanpas vähän. Tammikuussa tapasimme Kirsin Book Clubin kanssa talvisessa metsässä kovassa pakkasessa. Helmikuussa palasimme taas virtuaaliyhteyteen. Olimme kuulleet tässä välissä Herrasmiesten kirjakerholta, että heidän käytännöissään keskustelun aloittaa aina referentti, joka esittelee kirjailijan, kirjan ja päähavaintonsa muille ja sen jälkeen vielä varareferentti laajentaa omalta osaltaan näkemystä. Vasta sitten on muiden lukupiiriläisten vuoro. Päätimme kokeilla, miten käytänne toimisi meillä.

Bass Rock. Photo Kirsi Ranin 31.5.2023

Valitsimme referentiksi Varpun, sillä hänen Skotlannin kodistaan näkyy Bass Rock, mikä on Ewie Wyldin kirjan alkuperäinen nimi. Bass Rock on vulkaaninen majakkasaari, jyhkeä kalliomöykky, jossa elää maailman suurin suulayhteisö. (Täsmennetään vielä, että suula on näyttävä vesilintu, jonka siipien kärkiväli on 165-180 cm.) Koko saari on suulien jätösten peittämä.

Kirjan tapahtumat sijoittuvat pääosin North Berwickin pikkukaupunkiin, jonka edustalla Bass Rock sijaitsee ja erityisesti erääseen rannalla olevaan taloon.

Punainen täplä näyttää Bass Rockin sijainnin North Berwickin edustalla.

Kirjan nimi – The Bass Rock

Alkuperäisteoksen nimi on siis The Bass Rock. Ihmettelimme kovin kirjan suomalaista nimeä Me olemme susia. Pohdimme, mihin ”me” viittaa eli ovatko ihmiset ihmisille susia, miehet naisille susia vai toisinpäin. Kirjassa sudet mainitaan, kun eräästä miehestä puhuttaessa kysytään, oliko hän susi vai kettu, metsästäjä vai metsästetty. Sudet mainitaan myös naisten yhteydessä, kun eräs kirjan nainen katsoo peiliin ja toteaa:

”Katsotko ikinä itseäsi peilistä niin kauan että alat näyttää joltain muulta? Niin kuin ihon alla olisi joku toinen. Oletko ikinä katsonut peiliin ja irvistänyt tahallaan, paljastanut hampaat, ärissyt ja murissut ja tajunnut yhtäkkiä, että sisälläsi on joku toinen jota et päästä ulos? Että me olemme susia ja sen takia meitä jahdataan.”

Legendan mukaan Skotlannin viimeinen susi on ammuttu jo vuonna 1680.

Bass Rock ja North Berwick ovat Evie Wyldille lapsuudesta tuttuja paikkoja, sillä hänen sukulaistädillään oli North Berwickissä iso talo rannalla ja hänen perheellään oli tapana lomailla siellä. Tädin talo on kirjassa tapahtumapaikkana olevan talon esikuva. Kun Evien isä ja isoäiti kuolivat, Evie peri suvun valokuva-albumit. Niissä oli kuvia hänen isästään pikkupoikana samalla North Berwickin rannalla, Bass Rock taustalla, samoin kuin kuvia Evien hyvin persoonallisesta isoäidistä. Hän tissutteli ja ketjupoltti päivät pitkät, mutta Evien mukaan teki sen tyylikkäästi.

Bass Rock. Photo: Robert Barker

Me olemme susia -juonitiivistelmä

Kolmen tarinan kautta avataan, mitä keinoja naisten alistamiseen on ajan sivu käytetty ja käytetään yhä. Myös väkivaltaisia keinoja. Vanhin kirjan tarinoista, Sarahin tarina, on 1600-luvulta, jolloin naisia, etenkin punatukkaisia ja heitä, jotka osasivat parantaa sairauksia vaikkapa yrteillä, voitiin julistaa noidiksi ja esimerkiksi polttaa.

Toinen, Ruthin tarina sijoittuu sodanjälkeiseen Skotlantiin ja kotirouvuuden näkymättömään vankilaan. Minkälaista oli olla naimisissa ja silti yksin isossa talossa, vieraassa ympäristössä.

Kolmas, nykyajassa tapahtuva Vivianen tarina, tapahtuu Lontoossa ja New Berwickin talossa. Maailma on muuttunut, mutta kuinka paljon?

Tarinoissa on maagisia elementtejä, uhkaavia miehiä, mutta toisiaan tukevia naisia. Kaikki tarinat liittyvät toisiinsa – ehkä – sillä tästä emme olleet lukupiirissä yhtä mieltä.

”Kirja on sekava”

Evie oli juuri tullut äidiksi, kun hän kirjoitti Me olemme susia -kirjaa. Hän kirjoitti kirjaa pienissä pätkissä, univelkaisena, mutta vähitellen kolme eri tarinaa alkoivat muodostua. Yksi perustui Evien ja hänen juuri kuolleen isänsä suhteeseen, muut todellisiin naisten murhiin, joita enimmillään oli 25, mutta joista kirjaan jäi vain osa.

Tämä pirstaleisuus sai monen lukupiiriläisen kokemaan, että kirja on sekava. Vaikka me aina ylistämme äänikirjoja, totesimme yksimielisesti, että kirjan rakenne on haasteellinen äänikirjalle, vaikka äänikirjassa onkin käytetty neljää eri lukijaa.

Selkeydessä auttaa, kun hahmottaa, että Sarahin, Ruthin ja Vivianen tarinat vuorottelevat jokaisessa seitsemässä luvussa aina samassa järjestyksessä: Viviane, Ruth, Sarah, Ruth, Viviane ja päätteeksi naisten pahoinpitely- tai murhatarina. Kirjan luvuista osa on saanut nimensä skotlantilaisten saarten mukaan.

Bass Rock. Photo Robert Barker

Noitavainot ennen ja nyt

Sarahin tarina sijoittuu historiaan. Sitä tarinaa kertoo Sarahin tuntenut nuori mies, joten ehkä siksi tarina ei kosketa samanlailla kuin kaksi muuta, joissa katsantokanta on naisen. Sarahia syytetään noidaksi ja kyläläiset uhkaavat polttaa hänet. Hänet ottaa siipiensä suojaan leskimies, jonka kotipiiriin kuuluu kertojapojan lisäksi myös muutama muu. He kaikki joutuvat pakenemaan.

Sarahin haamu kummittelee myöhemmissä tarinoissa, sillä Evien mukaan noitavainot eivät ole koskaan kadonneet, ne ovat vain muuttaneet muotoa. Naisia pahoinpidellään ja murhataan. Tuoreen EU-tutkimuksen mukaan 47 % suomalaisista naisista on kokenut fyysistä tai seksuaalista väkivaltaa 15 ikävuoden jälkeen ja joka kolmas on kokenut lähisuhdeväkivaltaa.

Ruthin esikuvana toimi Evien isoäiti. Kirjassa Ruth on mennyt naimisiin Peterin kanssa, jonka vaimo on kuollut. Perheessä on kaksi poikaa, joille Ruth yrittää parhaansa mukaan olla äitipuoli. Pojat lähetetään kuitenkin sisäoppilaitokseen, Ruthin mies matkustelee ja Ruth jää yksin North Berwickin kummalliseen pikkukaupunkiyhteisöön.

Sekä Peterin että kylän eriskummallisen papin sanoilla vahvistetaan mieheltä odotettavaa roolia, esimerkiksi kun keskustellaan poikien ongelmista sisäoppilaitoksessa:

Luuletko, että minulla itselläni oli koulussa helppoa, luuletko, etten tiedä, mitä sisäoppilaitoksessa joutuu kestämään? Eivät he ole siellä minun vaan itsensä takia. en halua, että he ovat täällä sinun, Bettyn ja tytön kanssa ja muuttuvat hinteiksi, jotka maalaavat vesiväreillä ja keräävät simpukankuoria. Maailmassa on väkivaltaa, joka heidän on pakko kohdata, ja minun tehtäväni heidän isänään, heidän jäljellä olevana vanhempanaan, on valmistaa heidät siihen.

Sivu 329

Onneksi Ruthin tukena on Betty, joka toimii ison talon kodinhoitajana. Pian heillä on myös yhteinen suuri salaisuus.

Vivianen tarinassa on yhteneväisyyksiä Evie Wyldin omaan elämään. Hän kertoi YouTube-haastattelussa, että nyt kun suvun kärkkäimmät arvostelijat ovat kuolleet, niin hän on uskaltautunut kirjoittamaan autofiktiota sivuavaa tekstiä. Vivianen tehtävänä on saada suvun New Berwickin talo myytyä. Hän saa seurakseen paikallisen Maggien, joka on eräänlainen nykyajan noita, osa-aikainen seksityöläinen ja totuuksien kertoja.

Vivianen tarinaan liittyy myös uusi poikaystävä ja sisko, joka käy läpi aviokriisiä. It’s complicated, mutta selkeyttäkin löytyy. Ja naisen intuitioon saa luottaa!

Me olemme susia -keskustelu veti ilmeet vakaviksi. Kirsin Book Clubista kuvassa vasemmalta Raila Luhtala, Eija Rintala-Murtoaro, Airi Vilhunen, Pirjo Helenius-Viitamäki, Liisa Honkavaara, Varpu Olsonen, Kirsi Ranin, Maija-Riitta Mustonen.

Lukupiirien kommentteja

Kuuntelin, neljä lukijaa. Vaikka maailma muuttuu, jotkut asiat eivät muutu ihmisessä. On toimittu kyseisessä ajassa, niin kuin on mahdollista toimia. Väkivallan menetelmät muuttuvat.

Kirjassa kuvataan tapahtuma, jossa mies väijyy kaupasta tulevaa naista pimeän parkkipaikan reunalla. Koin tilanteen kovin uhkaavana ja valitettavasti sellaisena, joissa itse pelkään. On ollut haasteellista taiteilla sen kanssa, että siirtäisi vain terveen määrän varovaisuutta tyttärilleen eikä jatkuvaa pelkotilaa.

Minusta on karmeaa, että naiset voivat pelätä minua, kun isokokoisena miehenä kävelen hiljaisella kadulla vastaan. Ihan vaan kokoni ja sukupuoleni vuoksi.

Kirjassa oli hieman aavemainen tunnelma. Uhka leijui taustalla, vaikka kyseessä ei ollutkaan mikään kauhutarina.

Pidin. Kirjassa on hienoa, älykästä analyysia ilman että teksti on tuomitsevaa. Ehdottomasti peukku ylös!

Kuten jo jutun alussa totesin, minusta Me olemme susia -kirja oli hieno. Sen sanoma ikiaikaisesta naisiin kohdistuvasta väkivallasta on lohduton, eikä kirjakaan yritä tarjota muita ratkaisuja kuin tilanteen näkyväksi tekemisen. Kirja on kuitenkin taitavasti kirjoitettu ja tuo paikoitellen valoa ja iloa maailmaan ystävyyden muodossa. Vaikka lukupiirien peukuista vain puolet nousi ylös, niin minä jutun kirjoittajana annan kirjalle tähtiä 4,5/5.

Kirjailija Ewie Wyld

Ewie Wyld (s. 1980) syntyi Lontoossa, mutta vietti lapsuutensa isovanhempiensa sokeriruokofarmilla Australiassa. Nykyään hän asuu Lontoossa ja kirjailijan työn ohessa pyörittää pientä, koiraystävällistä kirjakauppaa Peckhamissa

Evie Wyld. Photo Roelef Bakker
  • Evie Wild: Me olemme susia
  • Alkuperäisteos: The Bass Rock (2020)
  • Kustantaja: Tammi (2020)
  • Tammen Keltainen kirjasto # 510
  • Kansi: Emmi Kyytsönen
  • Suomentaja: Aleksi Milonoff
  • Äänikirjan lukijat: Anniina Piiparinen, Ella Pyhältö, Satu Paavola, Ville-Veikko Niemelä

Rating: 4.5 out of 5.

Evie Wyld on kirjoittanut kolme romaania, joista kaksi ensimmäistä on saanut useita palkintoja: After the Fire, A Still Small Voice (2009) ja suomeksi käännetyt All the Birds, Singing (2013)/ Kaikki laulavat linnut (2016) ja The Bass Rock (2020) / Me olemme susia (2020).

Katso kaikki Kirsin Book Clubin lukupiirikirjat TÄSTÄ!

Osallistu keskusteluun

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *