Matti Laine: Kuolemanloukku – mikä ihme Elias Vitikassa vetoaa?

Matti Laineen luoma Elias Vitikka on jälleen täällä! Kuolemanloukku on sympaattisesta ex-jääkiekkomaalivahdista kertovan sarjan kuudes osa. Ai juu, pitänee mainita, että Elias on myös kovan luokan rikollinen, vaikka jotenkin kummasti tarina etenee aina niin, että lainkuuliaisena lukijana olen silti hänen puolellaan.

Palkittu käsikirjoittaja Matti Laine

Kirjoitin Elias Vitikka -sarjan neljännen kirjan, Tappajan vaiston, arviossani, että en ollut kuullut Matti Laineesta mitään. No, tilanne on niistä ajoista muuttunut: Matti Laineesta on tullut kansainvälinen käsikirjoittajanimi. Hän oli jo mukana kirjoittamassa Sorjosta, jossa hän myös näytteli, mutta varsinainen henkilökohtainen menestys on tullut suomalais-espanjalaisen Paratiisi-sarjan myötä. Sarjan ensimmäinen tuotantokausi palkittiin Suomessa vuoden 2020 parhaana sarjana, toinen kausi on juuri editointipöydällä ja ehkäpä jatkoakin on tulossa, sillä sarja on levinnyt monen maan pääkanavalle.

Matti Laine on monipuolinen taiteilija, silti hän sanoi Kuolemanloukun julkkareissa, että kirjoittaminen tuntuu siltä kuin olisi tullut kotiin. Matti näyttelee, säveltää, sanoittaa, soittaa, laulaa, käsikirjoittaa ja kirjoittaa ja ehkä jotain muutakin, mitä en edes tiedä! Kuuden kirjan, eli vuosien työn myötä fiktiivinen Elias Vitikka on tullut Matille kovin läheiseksi, eikä Matti ollut vielä valmis kertomaan oliko sarja tässä vai vieläkö Elias jatkaa toimiaan Helsingin alamaailmassa tai kenties kaidemmalla tiellä. Kuolemanloukun loppu antaa kyllä mahdollisuuksia vaikka mihin!

Ex-jääkiekkoilija, ammattirikollinen Elias Vitikka

Matti kertoi, että hänelle on ollut tärkeää, että vuosien varrella Elias Vitikka on kehittynyt ja muuttunut. Kirjojen lopussa maailma ei palaa siihen millainen se oli tarinan alussa. Elias Vitikan kanssa eläminen on ollut intensiivistä, joten Matti on arvostanut sitä, että on voinut aina kirjojen välillä kirjoittaa muuta, esimerkiksi Paratiisi-sarjaa. Hän on tavallaan saanut hieman lomaa Elias Vitikasta.

Sarjan edellinen osa, Pelon liekit, ilmestyi keväällä 2020. Luin sen silloin heti, joten minullakin on ollut parin vuoden tauko Elias Vitikasta. Kun aloin lukea uutta Kuolemanloukkua, tuli heti tunne, että kiva tavata vanha tuttu. Tosin viimeksi tavatessamme Elias ei ollut Suomenlinnan avovankilassa kuten Kuolemanloukun alkutilanteessa.

Elias, tai ”E” kuten häntä Kuolemanloukussa tuttavallisesti kutsutaan, on vankilassa ollessaan joutunut luopumaan töistään eli Firman johtajuudesta sekä yhteisestä kodista puolisonsa Sonjan ja kahden lapsen kanssa. Firma on keskittynyt varastettujen veneiden välittämiseen, ja ruotsalaisella päämiehellä saattaa olla jotain hampaankolossa Eliasta vastaan, joten hän kokee vankilan turvallisimmaksi paikaksi juuri nyt.

Kuolemanloukku

Kuolemanloukun ensimmäinen luku on havahduttava, mutta sitten kerronta etenee melko hitaasti. E selvittelee nykytilannetta, ja hänen taustojaan ja lähipiiriään esitellään enemmän kuin tällainen Eliaksen tuttu lukija kaipaisi. Vähitellen päästään varsinaiseen juoneen, jossa Matti Laineen vahvuudet kirjoittajana tulevat jälleen esiin: tarina etenee sujuvasti ja kiinnostavasti, siinä on uuden teknologian yllättäviä elementtejä, ja ennen kaikkea dialogi on nokkelaa ja monesti hymyilyttävää.

Myönnän kyllä, että Helsingin alamaailman kuviot, vankien ja poliisien keskinäiset suhmuroinnit tai ylipäätänsä rikokset eivät minua erityisemmin kiinnosta. Miksi ihmeessä sitten pidän Elias Vitikasta, hänhän on roisto? Lukiessani toivon koko ajan, että Elias päättäisi keskittyä perheeseensä, ryhtyisi vaikkapa kasvattajaseuransa maalivahtivalmentajaksi ja pysyisi kaidalla tiellä, sillä hän kuitenkin ajattelee melkein rehellisesti ja sanoo rakastavansa perhettään. Ei liene juonipaljastus, jos sanon, että Kuolemanloukussa ei olla vielä minun toivomassani tilanteessa, vaikka tälläkin kertaa Eliaksen lämpimät suhteet lapsiinsa ovat monessa kohtauksessa esillä.

Kuolemanloukku tuntui hieman pöydän puhdistukselta. Vaikka vankilatuomio puhdisti tilit yhteiskunnan kanssa, Eliaksella riittää selvitettävää omissa piireissään. Kirjassa käsitellyt rikollisuuden muodot ovat kurjia ja pahoin pelkään, että niillä on melkoista todellisuuspohjaa. Matti Laine sanoikin, että hän tuntee monia poliiseja, ja myös entisiä jääkiekkoilijoita. Oli hän vieraillut Suomenlinnan vankilassakin.

Mietin vielä, herättikö Kuolemanloukku minussa joitain uusia ajatuksia. No, opin ainakin yhden uuden digitaaliseen maailmaan liittyvän termin, jota en juonipaljastuksia välttääkseni tässä kerro. Ehkä jaksan myös ihmetellä sitä, miten niin useissa dekkareissa on myös roistojen kanssa rikoksia tehtailevia virkavallan edustajia.

Mitä taikaa Matti Laine Vitikkaan lataakaan, niin taas se puri, sillä kuuntelin Kuolemanloukkua ajaessaeni tapaamaan äitiäni Lahteen. Ensimmäisen kerran kahteenkymmeneen vuoteen valitsin Mäntsälän kohdalla vanhan tien moottoritien sijasta, jotta voisin kuunnella Kuolemanloukkua hieman pidempään. Jotain mystisen koukuttavaa kirjassa selvästi on!

Kenelle suosittelen?

Itsestään selvää on, että suosittelen Kuolemanloukkua kaikille Elias Vitikan tutuille, tosin he todennäköisesti tarttuvat kirjaan muutoinkin. Suosittelen myös koko sarjaa uusille lukijoille tai kuten Tappajan vaiston arviossa kirjoitin:

Suosittelen ihan kaikille hyvän dekkariviihteen ystäville. Etenkin niille, jotka arvostavat sitä, että väkivaltaa ei ihannoida, vaan jokainen lyönti oikeasti sattuu. Ja tietenkin kaikille entisille ja nykyisille jääkiekkoilijoille!

Kirjan tiedot

• Matti Laine: Kuolemanloukku
• Bazar 2022
• 285 sivua / 7 h 47 min
• Äänikirjan lukija: Jukka Pitkänen

Lue myös muut dekkariviikon juttumme:

• Ann Cleeves: Kulovalkea – Shetlandsaarten murhien viimeinen osa
• Donna Leon: Pimeillä vesillä – tapahtumapaikkana Venetsia