Pirjo poimi vuosikatsaukseensa paljon teatteria

Kirsin Book Clubin Pirjolla on vapaa-ajankoti Ypäjällä, ja paikkakunnan maineikas kesäteatteri on hänelle rakas harrastus. Paljon muutakin Pirjo ehti viime vuoden aikana nähdä ja lukea.

Kirjat

Luin vuoden aikana 25 kirjaa, joista valitsin omat suosikit. Vietnamilaisen Kim Thúyn Ru oli minulle suurin lukuelämys. Sen teksti on hyvin kaunista ja runollista. Rankat elämänkohtalot on kirjoitettu siten, ettei lukija ahdistu. Myös toinen lukupiirissä yhdessä lukemamme kirja Minna Kankimäen Naiset, joita ajattelen öisin oli myös minun lukulistallani yksi vuoden kohokohdista.

En myöskään unohda mainita Cecilia Samartinin koskettavia romaaneja Mofongo ja Kirottu kauneus. Olen aiemmin lukenut hänen kirjojaan ja joka kerta sukellan syvälle niiden maailmoihin.  Lucinda Rileyn Seitsemän sisarta –sarjan neljä ensimmäistä osaa olivat todella koukuttuvia, joten odotan innolla jo kirjasarjan viidennen kirjan suomennosta.

Teatterit

Vuoden ehdottomasti koskettavimman esityksen näin Tampereen Teatterissa. Notre Damen kellonsoittajan toteutus oli mieleenpainuva. Kaikki palaset olivat kohdallaan, koko näyttämökin oli muutettu kirkoksi, ja kuoro oli maskeerattu parvella ja alakatsomossa laulaviksi patsaiksi.

Näin upean esityksen näkee harvoin. Istuin ihaillen katsomossa ja vieläpä melko edessä, josta näyttelijöiden ilmeet ja eleet näkee tarkasti, samoin pienet yksityiskohdat. Petrus Kähkösen eläytyminen rooliin rampana Quasimodona oli hienoa katsottavaa. Monet muutkin onnistuneet ja osuvat roolityöt sekä lauluosuudet ansaitsevat katsojan kiitoksen.

Myös Poikabändi Tampereen Työväen Teatterissa oli viihdyttävä kokemus. Se kertoo toijalalaisen ToiBoys-bändin perustamisesta, menestyksen vuosista ja bändin hajoamisesta.  Eletään 90-luvun lamavuosia ja tekemistä pitää keksiä. Bändin perustamisessa tärkeintä oli aluksi ulkoinen olemus ja kyky tanssia. Pojat stailattiin tyttöihin ja tietenkin myös äiteihin vetoaviksi, he opettelivat tanssimaan ja konsepti oli valmis. Toijalasta löytyi kuin löytyikin viisi komeaa, laulutaitoista kaveria ja bändi nousi hetkessä suuren suosion huipulle. Vakaviakin aiheita näytelmässä käsiteltiin.

Yleisö nautti viiden näyttelijän rennosta yhteistyöstä. He olivat joka hetki täysillä mukana ja elivät tarinaa näyttämöllä. Laulut ovat taattua ysäriä ja laulutaitoiset näyttelijät takasivat erittäin nautittavan lopputuloksen. Katsojilla oli hauskaa ja oli todella virkistävää nähdä tämä esitys.

Kesäteattereista lähinnä sydäntä on Ypäjän musiikkiteatteri, jonka toiminnassa olen aktiivisesti mukana. Teatteria tehdään laulutaitoisten harrastajien voimin, mutta taustalla toimii vahva ammattilaistiimi. Kesällä Ypäjällä esitettiin kolme musiikkinäytelmää, West Side Story, farssi Paavo 1,5 ja lastennäytelmä Katto-Kassinen.

West Side Storyn tarina on tuttu, tosin se on mielestäni kovin surullinen. Ypäjällä onnistuttiin jälleen sitoutuneiden näyttelijöiden ja muusikoiden voimin tekemään hyvä ja kantava esitys: tuttuja lauluja, tanssia, joukkokohtauksia, värikkäitä 50-luvun asuja. Innostuksen saattoi aistia jopa katsomon takaosassa. Ihailen sitoutuneita harrastajia, jotka jaksavat viikosta toiseen käydä harjoituksissa. On mainittava vielä hieno lavastus, johon oli käytetty valtavasti talkootunteja.

Katto-Kassinen oli iloinen ja valloittava esitys, varsinkin päänäyttelijäkaksikon Katto-Kassisen ja pikkuveljen yhteistyö oli hienoa katsottavaa. Katsomon pikkuväki eli mukana koko esityksen alusta loppuun ja viihtyi, esitys tavoitti onnistuneesti kohdeyleisönsä. Toki aikuiskatsojillakin oli hauskaa.

Paavo 1,5 oli taattua kesäteatteria, hauska, oivaltava ja täynnä pieniä kommelluksia. Tarinan alussa miespari odottaa puolitoistavuotiaan Paavon saapumista, koska heille on myönnetty adoptiolupa, mutta he saavatkin pilkkuvirheen takia 15-vuotiaan anarkisti-Paavon.  Katsojat saivat täysipainoisen, vauhdikkaan esityksen ja nauraa sai, välillä ”vedet silmissä”. Esityksen sanoma oli pohjimmiltaan myös vakava, sillä se kertoi suvaitsevaisuudesta ja sallivuudesta.

Leffat

Katsoin leffateattereissa vuoden aikana 14 elokuvaa. Näkemistäni leffoista nostan parhaaksi meksikolaisen Alfonso Cuarónin Roman, josta on juttu blogissamme.  

Kärsimys ja Kunnia, espanjalaisen Pedro Almodóvarin elokuva oli pakko nähdä heti kun se tuli teattereihin. Jälleen Aldomóvar onnistui huippunäyttelijöiden kanssa tekemään täydellisen teoksen. Olen nähnyt lähes 20 elokuvaa Almodóvarilta.  Ilmeisesti juuri tämä elokuva on käsikirjoittaja-ohjaajan henkilökohtaisin teos. Elokuva onkin hyvin todentuntuinen, kiinni elämässä. Tahti on paljon verkkaisempi eikä tässä puhuta niin paljon kuin joissakin naisten tähdittämissä elokuvissa. Myös tyypillinen värien runsaus on riisuttu.

Kolmanneksi poimin japanilaisohjaajan Hirokazu Kore-edan elokuva Shoplifters – perhesalaisuuksia, joka voitti vuoden 2018 Kultaisen Palmun Cannesissa. Se on tarina perheestä, joka elää pienessä asunnossa isoäidin eläkkeellä ja varastelemalla kaupoista. Perheen tarina pohjautuu osittain paikallisuutisista poimittuihin tositapahtumiin.  Elokuvan tahti on verkkainen ja tapahtuu paljolti pienessä asunnossa. Vaikka perhe on hyvin köyhä ja elää pikkurötöksillä yhteiskunnan ulkopuolella, ovat suhteet perheen sisällä lämpimät ja välittävät. Hyväsydäminen perhe ottaa suojiinsa pienen kadulta löytämänsä tytön ja varsinainen tarina alkaa. Ohjaaja saa paljon irti näyttelijöistä, myös lapset yllättävät katsojan aitoudellaan.

Juuri teattereihin tullut ranskalaisten näyttelijöiden tähdittämä elokuva Fabienne on ensimmäinen Hirokazu Kore-edan ohjaama elokuva Japanin ulkopuolella. Se on seuraavana elokuvalistallani.

Paljon muutakin kulttuuria mahtui vuoteeni, Kiitos vaikkapa Museokortin, kun eri näyttelyissä voi piipahtaa vaikka ohi kulkiessa.

Tässä linkit muihin Kirsin Book Clubin vuosikatsauksiin:

• KIRSI: Vuoden 2019 kirsikat – kirjoja, kirjailijoita ja muuta kulttuuriantia
• AIRI: Sydämet vuoden 2019 kirjoille ja kulttuurielämyksille
• PÄIVI: Päivin vuosikatsauksessa musiikkia, kirjoja ja matkoja