Aurinkoon tai sateeseen – Kirsin Book Clubin valintoja naistenviikon kirjoiksi

Olisiko pyyhkeen mies Rieti? Kun hänen nimipäivänsä poistettiin 70 vuotta sitten, naistenviikosta tuli täydellinen.

Naistenviikon henkeen sopivien kirjojen esittely on ollut blogissamme perinne alusta asti, nyt jo kuudetta kertaa. Samalla olemme osallistuneet bloggarikollega Tuijan naistenviikkohaasteesen. Tänä vuonna meitä kirjoittajia on kuusi, Kirsi, Marja, Minna, Päivi, Varpu ja Airi, joka myös kokosi jutun. 

Naistenviikon mittaan julkaisemme myös juttuja yksittäisistä kirjoista.

Tästä linkistä voit katsoa, mitä kirjoja oli listaltamme ensimmäisellä kerralla, vuonna 2015: (Klik). Lisää linkkejä on juttumme lopussa. 

”Naistenviikkona sataa aina

Täysin naisille omistettu nimipäiväviikko täyttää tänä kesänä 70 vuotta. 1950 viimeinen mies, Rieti, raivattiin tieltä pois sotkemasta ja jäljelle jäi naistenviikon aloittajaksi 18.7. Riikka. Rieti oli peruja Fredrikistä, joka on ruotsinkielisessä  kalenterissa saanut pitää päivänsä. Niinpä fruntimmersvecka on kuusipäiväinen.

Tänä kesänä säätä kannattaa tarkkailla erityisen tarkasti maanantaita 20.7., jolloin nimipäivää viettävät Marketta, Maarit, Reetta, Reeta, Maaret, Margareeta. Naistenviikolla sadepäiviä on aina pelätty ja erityisen pahalla silmällä on katsottu Marketan päivää: ”Jos Markena sataa, sataa seitsemän viikkoa.” 

Selitys useille naistenviikkoon liittyville sadevertauksille (”Naistenviikolla sataa aina.” ”Reetta pissii pirahuttaa”.) on ymmärrettävä. Heinäkuun puoliväli on ollut parasta heinäntekoaikaa, joten ennusmerkkejä ja pilviä on tuijoteltu tarkkaan.

Tässä vuoden 2020 naistenviikon ensimmäinen kattaus, olkaa hyvä!

Vappu Kannas: Rosa Clay

Päivi kuvasi Rosa Clayn kesämökkimaisemissa Kiuruvedellä.

Miksi juuri tämä kirja sopii naistenviikkoon?

Rosa Clay on Vappu Kannaksen esikoisromaani, joka perustuu ensimmäisen tummaihoisen suomalaisen Rosa Clayn (1875-1959) elämään. Rosa syntyi Ambomaalla 1875 bantuheimoon kuuluvalle naiselle, isä oli brittikauppias. Lapsi otettiin kuitenkin heti syntymän jälkeen pois äidiltänsä. Rosan ollessa neljävuotias Ambomaalla lähetystyössä oleva suomalainen pariskunta otti tytön kasvattilapsekseen, ja vuonna 1888 he muuttivat Suomeen 13-vuotias Rosa mukanaan.

Kirja kuvaa hienosti Rosan roolia silmätikkuna ja näyttelyesineenä 1800-luvun lopun Suomessa. Kasvattiäiti oli ankara, isä lempeämpi, mutta kuitenkin etäinen. Vanhemmat lähettivät Rosan Sortavalan seminaariin, koska ”Sinun pitää alkaa tienata oma leipäsi. Emme voi elättää sinua loputtomiin”.

Seminaariin lähtö oli Rosan empimisestä huolimatta hänelle onni, koska siellä hän löysi ensimmäisen oikean ystävän ja upean lauluäänensä, jota voi käyttää muuhunkin kuin virsien veisaamiseen. Myöhemmin hän toimii opettajana suomalaisessa koulussa, mutta pohti edelleen, olisiko mahdollista löytää ihmisiä, joihin sopii, jotka tuntuvat omanlaisilta? Lopulta Rosa lähti Amerikkaan 1904, missä toimi monipuolisena  kulttuurivaikuttajana amerikansuomalaisten parissa.

Kirjan aihepiiri on hyvin ajankohtainen. Ihonväriltään erilaisen ihmisen hyväksyminen yhteiskunnassa on edelleen asia, joka on noussut jälleen otsikoihin tänä vuonna. Kerronta on sujuvaa ja koskettavaa, kuvaa hienosti erilaisuuden aiheuttamaa yksinäisyyttä ja ulkopuolisuutta.

Mistä kirjassa pidit?

Kirja ei ole mitään kevyttä viihdettä, mutta hyvin kirjoitettu. Herättää ajatuksia ja myötätuntoa.

Kenelle ja millaisiin tunnelmiin kirjaa suosittelet?

Jos pidit Mia Kankimäen kirjasta Naiset, joita ajattelen öisin, pidät luultavasti tästäkin.

Kirjan luki ja siitä kirjoitti Päivi, ja suurimman osan kirjasta hän luki e-kirjana, pienen osan kuunteli.

  • Vappu Kannas: Rosa Clay
  • S&S 2020
  • Äänikirja ja e-kirja
  • Lukija: Anniina Piiparinen, 9 h 53 min

Liisa Isotalo: Jostakin olen tullut

Kansikuva on kirjan tematiikkaan hienosti sopiva Helene Schjerfbeckin maalaus Nainen ja lapsi. Se löytyi oltuaan 125 vuotta piilossa ommeltuna toisen taulun alle.

Miksi juuri tämä kirja sopii naistenviikkoon?

Teatteriohjaaja Liisa Isotalon esikoisteos on tarina kolmen ja useammankin sukupolven naisista, äidin ja oman itsen etsinnästä, äidiksi tulemisesta, häpeästä, ikävästä, nöyryytyksestä ja rakkaudestakin.

Kirjan minä, Paula, saa parikymppisenä virkatodistusta hakiessaan ensimmäisen kerran tietää, että hän on adoptiolapsi. Todistuksesta hän lukee alkuperäisen nimensä ja biologisen äitinsä nimen. Adoptiovanhempien, erityisesti äidin tarkasti vaalima salaisuus paljastuu ja moni lapsena ilman vastausta jäänyt kysymys saa selityksen. Paula alkaa etsiä äitiä ja samalla itseään.

Paulan minäkertojaosuudet ovat omaelämänkertamaisia, ja niiden rinnalla kulkevat tarinallisemmat osuudet Paulan löytämän biologisen äidin Sylvin ja adoptioäiti Marian vaiheista. Heidänkin elämässään heijastuvat traumaattiset lapsuuden ja nuoruuden kokemukset, vaikka naisten polku onkin erilainen.

Biologinen äiti Sylvi on päätynyt ensisuojissa ja leirintäalueella yönsä viettäväksi laitapuolen kulkijaksi, adoptioäiti Maria on kovettunut tunteensa peittäväksi ja elämälle vihaiseksi naiseksi.

Paulan tytär Hanna edustaa uuden sukupolven naista, joka myös kohtaa äitiyden haasteet. Hanna on myös Paulan peili, osoittamassa että äidin ikävän ei tarvitse leimata omaa äitiyttä. Kovin luonnosmaiseksi vain jäi tarinan Hanna.

Mistä pidit kirjassa?

Tarina kahden äidin tyttärestä on koskettava ja tieto tarinan todellisuuspohjasta lisäsi vaikutusta. Erityisesti mieleen jäivät Paulan ja Sylvin rehellisesti ja ilman kaunistelua kuvatut kohtaamiset.  Henkilöiden vaiheet kytketään kirjassa lähihistorian todellisiin tapahtumiin: sotaan, Helsingin olympialaisiin, Kätilöopiston rakentamiseen, Berliinin muurigallerian valmisteluun.

Kirja on sujuvasti kirjoitettu, mutta miinusta annan kerrontatyylien epäyhtenäisyydestä ja ajoittain ontuvasta oikeakielisyydestä.

Kenelle ja millaisiin tunnelmiin kirjaa suosittelet?

Suosittelen kirjaa todellisista naiskohtaloista ja niihin pohjautuvasta fiktiosta pitäville. Kirja on myös selviytymistarina, joten se ei jätä lukijaa ahdistuneisiin tunnelmiin. Annos melodramaattisuutta lukijan kuitenkin pitää sietää.

  • Liisa Isotalo: Jostakin olen tullut
  • Basam Books 2020

Airi luki kustantajalta saamansa kirjan.

Jill Mansell: Kaikki alkoi salaisuudesta

Jill Mansellin kirjassa tuoksuu Cornwallin hiekka ja meri.

Miksi juuri tämä kirja sopii naistenviikkoon?

Jill Mansellin Kaikki alkoi salaisuudesta on täydellinen hyvän mielen kesäromaani. Aloitin sen ensimmäisenä lomapäivänäni ja luin koko kirjan lähes yhdellä istumalla. Sujuvaa, suloista ja romanttista, mikä ei ole ihme, sillä Kaikki alkoi salaisuudesta on jo Jill Mansellin 31. teos, vaikka onkin vasta ensimmäinen, joka on suomennettu.

Kaikki alkoi salaisuudesta sopii naistenviikkoon, sillä ei näitä romanttisia komedioita taida miehet lukea. Kirja on hyvin naisten maailmasta käsin kirjoitettu, vaikka aina välillä kerrotaan myös kirjan miesten ajatuksia.

Kirja vie lukijan Corwalliin, pieneen kuvitteelliseen merenrantakaupunkiin, jossa asuu kuusihenkinen, kolmen sukupolven perhe, joka haluaa palkata pariskunnan pyörittämään heidän kiireistä arkeaan ja pitämään ison merenrantatalon kunnossa. Työpaikka vaikuttaa Laineyn ja hänen homoystävänsä Kitin mielestä täydelliseltä, joten he päättävät esiintyä pariskuntana ja saavat työpaikan.

Talon asukkaina ovat maailmankuulu filmitähti-isoisä, sydämellinen leskiäiti, jumalaisen komea, aikuinen poikapuoli, teinikaksoset ja vielä pienempi poika, kaksi koiraa ja kissoja. Kun porukkaan lisätään muutama ulkopuolinen, niin juonessa on useampia romansseja kehitteillä, joita kaikkia käsitellään hyvin lempeästi.

Mistä kirjassa pidit?

Minusta on aina ihana lukea, kun joku Maija Poppasen kaltainen tulee ja pistää asiat kuntoon, järjestää ja siivoaa keittiön. Tässä tarinassa se on sympaattinen Lainey, joka ratkaisee kaikkien muitten käytännän ongelmat ja hieman haasteellisemmatkin pulmat.

Tietenkin Lainey myös rakastuu siihen jumalaisen komeaan perheen poikaan, joka jo jossain vaiheessa alkaa vaikuttaa vähän liian täydelliseltä. Mutta tällaisessa hattarapilven kevyessä tarinassa kaikenlaiset unelmatkin voivat toteutua.

Pidin myös ympäristön kuvauksesta. Olen ollut Cornwallissa kerran ja minun oli helppo lukiessani kuvitella, kuinka laineet lyövät hiekkarantaan.

Kenelle ja millaisiin tunnelmiin kirjaa suosittelet?

Kaikki alkoi salaisuudesta on aivan täydellinen lomakirja! Suosittelen lämpimästi kaikille, jotka haluavat hetkeksi heittäytyä suloisiin tunnelmiin ja virtuaalimatkailla merenrannalle. Ihanaa ihmissuhdeselvittelyä, kun koko ajan on tunne, että tarinassa todellakin on onnellinen loppu. Parhaiten kirjan tunnelmaan pääsee, kun lukee aurinkovarjon alla ja siemailee lukiessaan viileää valkoviiniä kuten kirjassakin useaan otteeseen tehdään.

  • Jill Mansell: Kaikki alkoi salaisuudesta
  • Alkuperäsiteos It Started With A Secret, 2020
  • Kustantaja: Bazar 2020
  • Äänikirjan lukija: Anniina Piiparinen, 12 h 3 min
  • Kirjailijan kotisivut: www.jillmansell.co.uk

Kirjan kustantajalta saadun ennakkokappaleen luki Kirsi.

Anne Cathrine Bomann: Agathe

Agathen kansi on todella kaunis, eikä valitettavasti tule parhaiten esiin kännykkäkuvassa. Linnut liittyvät kirjan terapiasessioihin.

Miksi juuri tämä kirja sopii naistenviikkoon?

Valitsin Agathen naistenviikkokirjaksi kolmesta syystä. 

  1. Minua kiinnosti lukea tanskalaisen kirjailijan kirja, sillä viime kesän Louisiana Literaturessa tuli hyvin selväksi, että en tunne tanskalaisia kirjailijoita oikeastaan ollenkaan. Tosin tuoretta tanskalaista kaunokirjallisuutta on käännetty suomeksi todella vähän. Niinpä tanskalaisen naisen kirjoittama kirja, jonka nimi vieläpä on naisen nimi, vaikutti täydelliseltä valinnalta.
  2. Bloggarikollegat Amma ja Tuija molemmat kehuivat kirjaa.
  3. Kirjassa oli erittäin kaunis kansi.

Kun aloin lukea Anna Cathrine Bomannin kirjaa, olin hämmentynyt. Tiesin, että kirja käsittelee eläköityvää psykiatria, jolle saapuu uusi potilas nimeltään Agathe ja tämä tuo muutoksen psykiatrin elämään. Hämmennykseni johtui siitä, että olin blogikirjoitusten lukemisen jälkeenkin kuvitellut, että psykiatri on seitsemänkymppinen tanskalainen nainen. Aloitin kirjan kuuntelemalla ja ihmettelin miksi minämuotoisen äänikirjan lukijaksi oli valittu Jukka Pitkänen. Toki syy selvisi pian, sillä kyseessä oli ranskalainen miespsykiatri, mikä ei vastannut odotuksiani. Olinhan halunnut tutustua Tanskaan naispsykiatrin silmin. Olin olettanut myös, että kirja kertoo nykypäivästä, mutta tarina tapahtuukin 1940-luvulla.

Kaikkien näiden seikkojen pohjalta minun ei varmaan pitäisi listata Agathea naistenviikkokirjojen joukkoon, mutta kirja on sellainen helmi, että kuuluu jokaiselle listaukselle. Se nousee kevyesti sukupuoliajattelun yläpuolelle. Psykiatri on mies, mutta hänen pohdintansa ovat universaaleja. Tosin kirjan aikakauden sukupuoliroolit ovat vielä kovin vahvat.  Esimerkiksi vastaanottoapulaisen jäätyä pois töistä, psykiatri ei selviä vastaanoton arjen pyörittämisestä.

Mistä kirjassa pidit?

Pidin Anne Cathrine Bomannin kirjoitustyylistä ja siitä, että pieneen sivumäärään oli saatu tiivistettyä niin paljon elämän tärkeitä asioita. Olen töissäni koko kevään ollut mukana rakentamassa Nextmile-verkkovalmennusta eläkkeelle siirtyville työntekijöille ja saatoin monessa kohtaa kirjaa vain nyökytellä kirjan problematiikalle. 

Agathen tarina oli myös sopivan aukkoinen, kaikkea ei väännetty rautalangasta, mutta kuitenkin riittävällä tasolla, jotta niihin pääsi kiinni. Ja mielestäni on erittäin kiinnostavaa istua lukijana psykiatrin sohvan reunalla. Tämän koin aiemmin myös Laura Lindstedtin Ystäväni Natalian  kohdalla.

Kenelle ja millaisiin tunnelmiin kirjaa suosittelet?

Suosittelen kirjaa erityisesti yli 50-vuotiaille naisille ja miehille. Luulen, että he löytävät parhaiten tarttumapintaa kirjan ajatuksiin. Agathe sopii luettavaksi niin lomalla kuin muutoinkin. Kirja on vain reilut 100 sivua, joten sen lukee nopeasti, mutta sen ajatuksilla on mahdollisuus kantaa paljon pidemmälle.

  • Anne Cathrine Bomann: Agathe
  • Alkuperäisteos: Agathe, 2020
  • Kustantaja: Gummerus 2020
  • Äänikirjan lukija: Jukka Pitkänen, 2 h 44 min
  • Kirjailijan kotisivut: www.annecathrinebomann.dk

Kirsi kuunteli Agathea Storytelistä ja osan luki Storytelin lukulaitteesta.

Tiina Raevaara: Kaksoiskierre

Tiina Raevaaran Kaksoiskierteen kuunnellut ja lukenut Varpu vihjaa, että tulitikuilla on kirjassa oma roolinsa.

Miksi juuri tämä kirja sopii naistenviikkoon?

Kaksoiskierre on viihdyttävä ja ajatuksia herättävä kirja. Sen pääosassa on naistutkija Eerika, joka kehittää kimeerialkioita. Kirjailijan etunimi on Tiina ja keskeinen sivuhenkilö Kristiina, viikon nimipäiväsankareita molemmat. 

Mistä kirjassa pidit?

Sain uutta tietoa geeniteknologian maailmasta. En muista kuulleenikaan kimeereistä, olennoista, joissa yhdistyy kaksi perimältään erilaista solulinjaa, kuten hiiren ja rotan tai ihmisen ja sian. Taustalla on mahdollisuus kehittää siirtoelimiä ja taata niiden riittävyys tulevaisuudessa. Eerikan henkilötausta ei ole ihan tavallinen ja asuinkumppani Kristiinakin yllättää. 

Kirja hämmentää, kun se tuo utopian niin lähelle todellisuutta. Tieteen kilpailu ja eettisyys panee miettimään omiakin arvoja. 

Lue lisää geeniteknologiasta esim. tästä Tiede-lehden artikkelista: (KLIK) Jos tämä uutinen hätkähdytti, kannattaa lukea myös Pia Talvitien blogi Helsingin yliopiston sivuilta: (KLIK)

Kenelle ja millaisiin tunnelmiin kirjaa suosittelet?

Suosittelen kirjaa jännityksen ystäville. Väkivaltaa ei ole liikaa ja mielikuvitukselle jätetään sopivasti tilaa. Tämä ei ole kevyt tunnelmapala, joten lukisin tätä kesäloman toisella viikolla valoisaan aikaan vaikka riippukeinussa.

  • Tiina Raevaara: Kaksoiskierre
  • Like 2020
  • Äänikirjan lukee Krista Putkonen-Örn, 7 h 52 min

Varpu kuunteli ja osittain luki kirjan Storytelista.

Minna Lindgren: Aina on toivoa

Marjan kesäistä kahvihetkeä viihdytti Minna Lindgrenin Aina on toivoa äänikirjana.

Kenelle suosittelet kirjaa?

Suosittelen Minna Lindgrenin Aina on toivoa –kirjaa ehdottomasti ihan kaikille, sillä jokaisen on hyvä pohtia, millaisen koulutusjärjestelmän haluamme jatkossa, ja kirjaa lukiessa saa myös nauraa. Erityisesti suosittelen opetusministeriön henkilökunnalle sekä opettajille ja koululaisten vanhemmille. Tämä olisi myös erinomainen kirja koulun kirjallisuuden tunnille, ja lukupiirissä tämä herättäisi varmasti vilkkaan ja moniäänisen keskustelun.

Miksi kirja sopii naistenviikolle?

Aina on toivoa -kirjan päähenkilö kuusikymppinen Marja on nollatuntiopettaja koulumaailmassa, joka on ”ihanasti vapautettu markkinoille” eli yksityistetty. Marja joutuu kiihtyvällä vauhdilla keksimään asiakkaille (aikaisemmin oppilas) uusia pelillisiä ilmiöoppimiskursseja, joissa yhdistyvät eri oppimisaineet mielenkiintoisena ja moniulotteisena kokonaisuutena. Asiakkaat arvioivat armotta hänet ja kurssit sanoin, kuvin ja videoiden ja siten mahdollistavat hänen työmahdollisuutensa, tai sitten eivät.

Marjan koko perhe on opettajia, myös hänen eläkkeellä olevat vanhempansa, Aina ja Toivo, joista on tullut suosittuja tubettajia ja jotka tahtovat pelastaa Suomen koulujärjestelmän. He tahtovat myös kuolla yhdessä ja ennen kuin ovat liian vanhoja. Saavatko he päättää oman kuolinhetkensä?

Tästä kaikesta kehittyy tarina, joka kertoo yliampuvasti, ehkä ärsyttävästi mutta lämpimällä huumorilla koulumaailmasta, siitä mihin se on mahdollisesti menossa ja myös elämästä ja yhteiskuntamme tulevaisuudesta.

Mistä kirjassa pidit?

Pidän Minna Lindgrenin oivaltavasta huumorista ja hänen tavastaan käsitellä vaikeita yhteiskunnallisia aiheita. Aina on toivoa -kirjan alku on aivan hulvattoman hauska, ja jos pysähtyy miettimään lukemaansa myös järkyttyy. Juoni on moniuloitteinen ja etenee vauhdikkaasti.

En pitänyt kirjan lopusta, mutta kokonaisuutena antoisaa lukemista.

  • Minna Lindgren: Aina on toivoa
  • Teos 2020
  • Äänikirjan lukee Karoliina Kudjoi, 9 h 7 min

Marja kuunteli kirjan äänikirjana Storytelistä.

Cecilia Samartin: Naiset valkoisissa

Valkoisiin pukeutuneiden naisten hiljainen marssi on tärkeässä osassa Cecilia Samartinin rakkaudella kirjoittamassa tarinassa 2000-luvun alun Kuubasta.

Miksi kirja sopii naistenviikolle?

Naiset valkoisissa on saanut nimensä Kuubassa vuonna 2003 alkaneesta poliittisten vankien tueksi perustetusta naisten hiljaisesta mielenosoituksesta Ladies in White. Kirjailija Cecilia Samartin on syntynyt Kuubassa ja muuttanut jo vauvana perheensä mukana Yhdysvaltoihin.

Kirsin Book Club tapasi Cecilia Samartinin Helsingin kirjamessuilla 2018, jolloin puhuimme hänen kirjastaan Kirottu kauneus.
Pirjo ja Liisa kirjoittavat Samartinin aiemmista kirjoista täällä.

Cecilia Samartinin teokset tarkastelevat elämää naisten maailman kautta ja näyttävät sekä heitä rajoittavat perinteet ja rakenteet että naisten valtavan voiman kannatella, rakentaa ja selvitä vaikeissakin olosuhteissa.

Mistä kirjassa pidit?

Naiset valkoisissa on romaani jonka perusta on tositapahtumissa. Se kertoo naisten – ja miestenkin – selviytymiskeinoista kommunistisessa yksipuoluejärjestelmässä. Mukana on myös koetteleva rakkaustarina, jonka toivon jatkuvan onnellisena.

Kenelle ja millaisiin tunnelmiin kirjaa suosittelet?

Naiset valkoisissa on jokaiselle lukijalle mielenkiintoinen näkökulma Kuuban arkeen. Romaani sopii erityisen hyvin lomalukemiseksi, jolloin tekstin kutsuun voi vastata – tarina kulkee hyvin ja vie mennessään.

  • Cecilia Samartin: Naiset valkoisissa
  • Alkuperäisteos Ladies in White
  • Kustantaja: Bazar 2020
  • Suomentaja: Susanna Paarma
  • Äänikirjan lukija: Pirjo Heikkilä, 8 h 58 min

Minna kuunteli Naiset valkoisissa Storytelissä.

Lena Andersson: Enpä usko

Lena Anderssonin Enpä usko kulki mukana lomamatkalla – silloin kun niitä vielä tehtiin. Kuvassa tämä lyhyiden tekstien välipalapaketti kylpee bolognalaisten annansilmien meressä.

Miksi kirja sopii naistenviikolle?

Tämä kirja sopii ihan kaikille viikoille! Naistenviikon nimipäiväsankari Lena Andersson tarkastelee aikamme ilmiöitä viiltävän terävästi ja vastaansanomattoman loogisesti. Enpä usko on myös erikoisuus: kirjalla on kääntäjä muttei alkuperäisteosta. Se koostuu kustantaja Touko Siltalan valitsemista, pääosin Dagens Nyheterissä ilmestyneistä kolumneista, jotka on julkaistu kirjana vain Suomessa.

Mistä kirjassa pidit?

Kirjan kolumnit on ryhmitelty teemoittain: Yhteiskunta, Muuttoliike ja integraatio, Uskonto, Koulu, Ihmiskäsitys sekä Perhe, parisuhde, sukupuoli. Ei siis ihan kevyitä teemoja, muutaman sivun mittaisina harkittuina mielipiteinä ja punnittuna tekstinä lukeminen ei kuitenkaan käy raskaaksi. Anderssonin taito ilmaista ajatuksensa kirkkaasti jättää rauhallisen ja samalla omaankin pohdintaan inspiroivan olon. Eikä kaikesta suinkaan tarvitse olla samaa mieltä. Silloin kun en osta Anderssonin näkökantaa, hän haastaa minut kirkastamaan omaa argumentointiani.

Lena Anderssonin vakiosuomentaja Sanna Manninen tekee taas hyvää jälkeä.

Kenelle ja millaisiin tunnelmiin kirjaa suosittelet?

Enpä usko on sopivan kompakti ja kevyt mukana kulkevaksi. Siihen voi tarttua vaikka bussia odottaessa, kolumnin mitta on nopea lukea. Ja jos bussissa lukeminen ei suju, on mielessä pohdittavaa, joka saa ajan kulumaan.

  • Lena Andersson: Enpä usko
  • Alkuperäistekstit ilmestyneet Dagens Nyheterissä 2010-2015
  • Kustantaja: Siltala 2016
  • Suomentaja: Sanna Manninen
  • 174 sivua

Minnan mukaan Enpä usko tarttui kirjana tarjouslaarista.

Tässä poimintoja aikaisempien vuosien naistenviikon blogijutuista:

Kommentit
  1. Tuijata
    • Kirsi Ranin
      • Amma
  2. Minna Vuo-Cho
    • Kirsi Ranin
  3. Marika Oksa (@MarikaOksa)
    • Kirsi Ranin
  4. Jane / Kirjan jos toisenkin
    • Kirsi Ranin
  5. Elegia
    • Kirsi Ranin
  6. Niina
    • Kirsi Ranin
  7. Reta Anna Maria
    • Kirsi Ranin

Kommentoi