Virpi Hämeen-Anttila: Vapauden vahdit – 1920-luvun Helsinki elää Karl Axel Björkin tutkimuksissa

Olin heti myyty, kun avasin Virpi Hämeen-Anttilan uusimman, toukokuussa ilmestyneen dekkarin Vapauden vahdit ja näin kirjan sisäkansien 1920-luvun Helsinki-kartat. Vanhat kartat ovat paitsi kauniita, niitä on erinomaisen hauska tutkia, varsinkin Helsingin karttaa, jossa on sekä tuttua että muuttunutta.

Karl Axel Björkin morsiamen varakas perhe asuu Kaivopuistossa Rehbinderintiellä.

Vapauden vahdit on jo yhdeksäs osa Hämeen-Anttilan 1920-luvulle ja enimmäkseen Helsinkiin sijoittuvaa Karl Axel Björkin tutkimuksia -kirjasarjaa.  Vuosi ja kirja -periaatteella ahkera kirjailija on julkaissut sarjaa vuodesta 2014 asti. Minulle tämä yhdeksäs osa oli vasta ensimmäinen Björk-romaani, mutta sarjan maailmaan pääsin hyvin sisään kirjan lopussa olevan henkilöluettelon ja kirjailijan sarjaa taustoittavan Kadonnutta 20-lukua etsimässä -blogin avulla.

Helsinki ja 1920-luku on herkullinen yhdistelmä dekkarin tapahtumille. Kansalaissodan jälki oli kaupungissa vielä vahvasti muistissa ja luokkaerot olivat suuria. Venäjän vallankumouksen jälkeen kaupunkiin oli paennut venäläisiä emigrantteja, ja Neuvosto-Venäjän läheisyys houkutteli kaupunkiin myös kansainvälisiä vakoilijoita. Toisaalta sekä elinkeino- että huvielämä vilkastuivat, ja vaikkei 20-luku pelkästään ollut iloinen, kaikki hauskuus osattiin ottaa irti.

Tälläkin Kauppatori-Sörnäinen -linjan raitiovaunulla Björk kirjassa liikkui, vaikka mielellään myös käveli ja kiireisenä hyppäsi vossikan kyytiin. Kuvassa raitiovaunu päätepysäkillä kaupunginportilla Itäisellä Viertotiellä (nyk. Hämeentie). Kuva Helsingin kaupunginmuseo.

Vain suurennuslasi puuttuu

Björk-kirjat ovat perinteisiä salapoliisitarinoita. Kalleksi kutsuttu Karl Axel Björk selvittää rikoksia harrastuksenaan, varsinaisesti hän on sukulaissetänsä omistaman Axel-Electron apulaisjohtaja. Hänellä on apunaan vikkelä ja kekseliäs koulupoika Frans Valkama, jolle maistuvat sekä Björkin laittamat ateriat että kotikalja.

Nuori ylioppilas Eero Lilja löytyy ammuttuna ja kasvot tervalla suhrittuna Johanneksen kirkon puistosta. Kuva Helsingin kaupunginmuseo.

Vapauden vahdeissa selvitettävä on kolme murhaa. Kahden vainajan kasvot oli tuhrittu tervalla ja kolmannestakin, Pitkänsillan kupeesta vedestä löytyneestä ruumiista löytyi jälkiä tervasta. Mikä yhdisti kaikkien pitämän muurarin ja entisen punavangin Arvo Helan, Venäjän vallankumousta paenneen Fazerin tehtaan puheliaan yövartijan Viktor Korpin ja nuoren ylioppilaan Eero Liljan toisiinsa? Tätä Björk lähtee poliisin apuna selvittämään.

Björk etsii johtolankoja, haastattelee valeasuihin ja peruukkiin naamioituneena uhrien läheisiä ja naapureita, päättelee ja selvittää. Muutaman kerran hän joutuu tukalaan tilanteeseen, mutta selviää yleensä älynsä ja vikkelien jalkojensa avulla. Siirryin lukiessani usein tutkimaan kirjan sisäkansien 1920-luvun karttaa, kun Björk käy uhrien ja epäiltyjen asunnoilla tai karistaa kannoiltaan varjostajat.

Sisäkansien kartat olivat ahkerassa käytössä, kun seurasin Björkin ja Valkaman reittejä Kruunuhaasta Kallioon ja Punavuoresta Eiraan.

Aitoa ajankuvaa

Virpi Hämeen-Anttila on tehnyt kirjasarjansa taustatyöt hyvin, tuntee Helsingin ja hallitsee historian. Sadan vuoden takainen Helsinki on vähintään yksi kirjan ”henkilöistä”, todellinen ja elävä. Kirjailija vahvistaa epookin tuntua käyttämällä tekstin joukossa, muuallakin kuin dialogissa, sanojen vanhoja muotoja: huoneusto, vapriikin konttuuri. Kalliossa asuva Frans Valkama puhuu stadin slangia, enkä yhtään epäile, etteikö tutkijataustainen kirjailija olisi selvittänyt, että hänen käyttämänsä slangisanat ovat juuri oikeita, sadan vuoden takaiseen slangiin kuuluneita. Myös kirjailijan oppineisuus ja klassinen sivistys näkyy mm. Björkin lukuvalinnoissa: antiikin kirjallisuutta, Ovidiusta ja Horatiusta.

Virpi Hämeen-Anttila on sijoittanut Björkin asunnon Rauhankadun ja Mariankadun kulmaan. Talo oli kirjan kuvaamana aikana paljon kauniimpi kuin nykyisin. Se vaurioitui 2. maailmansodan pommituksissa ja rakennettiin sen jälkeen pitkälti uusiksi. Kuvassa talo alkuperäisessä asussa. Gustav Estlander, Museovirasto.

Björkin yksityiselämä kulkee salapoliisityön rinnalla, mutta ei varasta osaansa suurempaa roolia itse rikostarinalta. Hän on kihlautunut pikkuserkkunsa kanssa ja vaihtanut virkamiesuransa tulevan appensa firman apulaisjohtajuuteen. Kihlaparin illanviettoihin kuuluvat elokuvat ja ooppera, jotka nekin tuovat tarinaan aitoa ajankuvaa.

Björk päätti antaa Valkaman tehdä rauhassa työtään ja omistaa illan Lisbetille. Hän meni Lisbetin kanssa Kino Palatsiin, jonne oli tullut uusi ruotsalainen filmi. Sen oli ohjannut Victor Sjöström ja miespääosassa oli Gösta Ekman. Lisbet piti yhtä paljon tästä komeasta ja lahjakkaasta näyttelijästä kuin Björk piti Asta Nielsenistä. Teatteri Apollossa näytettiin parhaillaan Strindbergin Neiti Julieta, jossa Asta Nielsen oli pääosassa. Björkin olisi tehnyt mieli mennä katsomaan sitä, mutta hän tiesi, etteivät Gustav-setä ja Lotte-täti olleet ihastuneet Strindbergin näytelmiin ja voisivat ehkä pahastua, jos hän veisi Lisbetin katsomaan niin rohkeata teosta.

Kenelle suosittelen?

Monet Vapauden vahtien tarinan osat ovat siis kohdallaan, mutta tärkein eli rikoksen selvittely ei oikein jaksa kantaa kirjan loppuun asti. Enemmän olisin odottanut yllätyksiä matkan varrella ja mahdollisuutta loppuun asti miettiä ratkaisuvaihtoehtoja.

Suosittelen toki kirjaa, varsinkin itseni kaltaisille kilttien rikostarinoiden lukijoille. Erityistä kiitosta annan henkilöluettelosta ja listasta, jossa on Helsingin katujen vanhat ja nykyiset nimet. Myös lopussa ollut tieto vuonna 1905 Helsingissä tapahtuneesta rikossarjasta oli kiinnostava ja pohjusti jälkikäteen luettuna hyvin Vapauden vahtien tarinaa. Erityiskiitos lähes ylelliseltä tuntuneesta kirjanmerkkinauhasta, jota kovin harvoin enää kirjoissa käytetään. Se loi viimeisen silauksen huolellisesti tehdylle kirjalle ja vei lukijan ajassa taaksepäin.

  • Virpi Hämeen-Anttila: Vapauden vahdit – Karl Axel Björkin tutkimuksia, osa 9
  • Otava 2022
  • 302 s.
  • Ilmestyy äänikirjana 13.6.
  • Lukijana Mikko Leskelä

Rating: 3.5 out of 5.

Virpi Hämeen-Anttila on tuottelias kirjailija, tutkija ja yliopiston opettaja. Esikoiskirjansa Suden vuosi hän julkaisi vuonna 2003. Hänen opetusalojaan Helsingin yliopistossa ovat sanskritin kieli sekä Intian kirjallisuus, historia, filosofia ja kulttuurihistoria. Hän on yhdessä miehensä Jaakko Hämeen-Anttilan kanssa julkaissut nimellä Markus Falk seikkailuromaaneja. Kuva Jonne Räsänen/Otava.

Blogimme aikaisemmat jutut Virpi Hämeen-Anttilan kirjoista:

Virpi Hämeen-Anttila: Minun Intiani on monta
Virpi Hämeen-Anttila: Paino
Markus Falk: Profeetan soturit

Tämä juttu oli yksi Kirsin Book Clubin kahdeksasta vuoden 2022 dekkariviikon jutusta. Tässä linkit aikaisemmin tällä viikolla julkaistuihin juttuihin:

Kommentit
  1. Marita Hietasaari
    • Airi Vilhunen
      • Kirjallisuutta ja tutkimusta
  2. Raija Moilanen

Kommentoi