Virpi Hämeen-Anttila: Vapauden vahdit – 1920-luvun Helsinki elää Karl Axel Björkin tutkimuksissa

Olin heti myyty, kun avasin Virpi Hämeen-Anttilan uusimman, toukokuussa ilmestyneen dekkarin Vapauden vahdit ja näin kirjan sisäkansien 1920-luvun Helsinki-kartat. Vanhat kartat ovat paitsi kauniita, niitä on erinomaisen hauska tutkia, varsinkin Helsingin karttaa, jossa on sekä tuttua että muuttunutta.

Vapauden vahdit on jo yhdeksäs osa Hämeen-Anttilan 1920-luvulle ja enimmäkseen Helsinkiin sijoittuvaa Karl Axel Björkin tutkimuksia -kirjasarjaa.  Vuosi ja kirja -periaatteella ahkera kirjailija on julkaissut sarjaa vuodesta 2014 asti. Minulle tämä yhdeksäs osa oli vasta ensimmäinen Björk-romaani, mutta sarjan maailmaan pääsin hyvin sisään kirjan lopussa olevan henkilöluettelon ja kirjailijan sarjaa taustoittavan Kadonnutta 20-lukua etsimässä -blogin avulla.

Helsinki ja 1920-luku on herkullinen yhdistelmä dekkarin tapahtumille. Kansalaissodan jälki oli kaupungissa vielä vahvasti muistissa ja luokkaerot olivat suuria. Venäjän vallankumouksen jälkeen kaupunkiin oli paennut venäläisiä emigrantteja, ja Neuvosto-Venäjän läheisyys houkutteli kaupunkiin myös kansainvälisiä vakoilijoita. Toisaalta sekä elinkeino- että huvielämä vilkastuivat, ja vaikkei 20-luku pelkästään ollut iloinen, kaikki hauskuus osattiin ottaa irti.

Vain suurennuslasi puuttuu

Björk-kirjat ovat perinteisiä salapoliisitarinoita. Kalleksi kutsuttu Karl Axel Björk selvittää rikoksia harrastuksenaan, varsinaisesti hän on sukulaissetänsä omistaman Axel-Electron apulaisjohtaja. Hänellä on apunaan vikkelä ja kekseliäs koulupoika Frans Valkama, jolle maistuvat sekä Björkin laittamat ateriat että kotikalja.

Vapauden vahdeissa selvitettävä on kolme murhaa. Kahden vainajan kasvot oli tuhrittu tervalla ja kolmannestakin, Pitkänsillan kupeesta vedestä löytyneestä ruumiista löytyi jälkiä tervasta. Mikä yhdisti kaikkien pitämän muurarin ja entisen punavangin Arvo Helan, Venäjän vallankumousta paenneen Fazerin tehtaan puheliaan yövartijan Viktor Korpin ja nuoren ylioppilaan Eero Liljan toisiinsa? Tätä Björk lähtee poliisin apuna selvittämään.

Björk etsii johtolankoja, haastattelee valeasuihin ja peruukkiin naamioituneena uhrien läheisiä ja naapureita, päättelee ja selvittää. Muutaman kerran hän joutuu tukalaan tilanteeseen, mutta selviää yleensä älynsä ja vikkelien jalkojensa avulla. Siirryin lukiessani usein tutkimaan kirjan sisäkansien 1920-luvun karttaa, kun Björk käy uhrien ja epäiltyjen asunnoilla tai karistaa kannoiltaan varjostajat.

Aitoa ajankuvaa

Virpi Hämeen-Anttila on tehnyt kirjasarjansa taustatyöt hyvin, tuntee Helsingin ja hallitsee historian. Sadan vuoden takainen Helsinki on vähintään yksi kirjan ”henkilöistä”, todellinen ja elävä. Kirjailija vahvistaa epookin tuntua käyttämällä tekstin joukossa, muuallakin kuin dialogissa, sanojen vanhoja muotoja: huoneusto, vapriikin konttuuri. Kalliossa asuva Frans Valkama puhuu stadin slangia, enkä yhtään epäile, etteikö tutkijataustainen kirjailija olisi selvittänyt, että hänen käyttämänsä slangisanat ovat juuri oikeita, sadan vuoden takaiseen slangiin kuuluneita. Myös kirjailijan oppineisuus ja klassinen sivistys näkyy mm. Björkin lukuvalinnoissa: antiikin kirjallisuutta, Ovidiusta ja Horatiusta.

Björkin yksityiselämä kulkee salapoliisityön rinnalla, mutta ei varasta osaansa suurempaa roolia itse rikostarinalta. Hän on kihlautunut pikkuserkkunsa kanssa ja vaihtanut virkamiesuransa tulevan appensa firman apulaisjohtajuuteen. Kihlaparin illanviettoihin kuuluvat elokuvat ja ooppera, jotka nekin tuovat tarinaan aitoa ajankuvaa.

Björk päätti antaa Valkaman tehdä rauhassa työtään ja omistaa illan Lisbetille. Hän meni Lisbetin kanssa Kino Palatsiin, jonne oli tullut uusi ruotsalainen filmi. Sen oli ohjannut Victor Sjöström ja miespääosassa oli Gösta Ekman. Lisbet piti yhtä paljon tästä komeasta ja lahjakkaasta näyttelijästä kuin Björk piti Asta Nielsenistä. Teatteri Apollossa näytettiin parhaillaan Strindbergin Neiti Julieta, jossa Asta Nielsen oli pääosassa. Björkin olisi tehnyt mieli mennä katsomaan sitä, mutta hän tiesi, etteivät Gustav-setä ja Lotte-täti olleet ihastuneet Strindbergin näytelmiin ja voisivat ehkä pahastua, jos hän veisi Lisbetin katsomaan niin rohkeata teosta.

Kenelle suosittelen?

Monet Vapauden vahtien tarinan osat ovat siis kohdallaan, mutta tärkein eli rikoksen selvittely ei oikein jaksa kantaa kirjan loppuun asti. Enemmän olisin odottanut yllätyksiä matkan varrella ja mahdollisuutta loppuun asti miettiä ratkaisuvaihtoehtoja.

Suosittelen toki kirjaa, varsinkin itseni kaltaisille kilttien rikostarinoiden lukijoille. Erityistä kiitosta annan henkilöluettelosta ja listasta, jossa on Helsingin katujen vanhat ja nykyiset nimet. Myös lopussa ollut tieto vuonna 1905 Helsingissä tapahtuneesta rikossarjasta oli kiinnostava ja pohjusti jälkikäteen luettuna hyvin Vapauden vahtien tarinaa. Erityiskiitos lähes ylelliseltä tuntuneesta kirjanmerkkinauhasta, jota kovin harvoin enää kirjoissa käytetään. Se loi viimeisen silauksen huolellisesti tehdylle kirjalle ja vei lukijan ajassa taaksepäin.

• Virpi Hämeen-Anttila: Vapauden vahdit – Karl Axel Björkin tutkimuksia, osa 9
• Otava 2022
• 302 s.
• Ilmestyy äänikirjana 13.6.
• Lukijana Mikko Leskelä

Blogimme aikaisemmat jutut Virpi Hämeen-Anttilan kirjoista:

Virpi Hämeen-Anttila: Minun Intiani on monta
Virpi Hämeen-Anttila: Paino
Markus Falk: Profeetan soturit

Tämä juttu oli yksi Kirsin Book Clubin kahdeksasta vuoden 2022 dekkariviikon jutusta. Tässä linkit aikaisemmin tällä viikolla julkaistuihin juttuihin:

• Ann Cleeves: Kulovalkea
• Donna Leon: Pimeillä vesillä
• Matti Laine: Kuolemanloukku
• Satu Rämö: Hildur
• Maj Sjöwall & Per Wahlöö: Roseanna
• Denise Rudberg: Seitsemän syytä kuolla
• Ingar Johnsrud: Kummitäti