Olimme kesäkuun alussa WSOY:n järjestämällä matkalla Sandhamnissa, jossa meillä oli paras mahdollinen opas: Viveca Sten!
Viveca on kirjoissaan murhannut jo kymmeneksen saaren vakituisista asukkaista. Sandhamn on viehättävä pikkusaari, jossa voi kierrellä myös omin päin paikoissa, jonne Viveca on kirjoissaan sijoittanut ruumiita. Mekin selvisimme hengissä, vaikka asuimme majatalon juuri siinä huoneessa, josta Sandhamn-sarjan ensimmäisessä osassa Syvissä vesissä löytyy naisen ruumis!
Podcastissa kerromme vaikutelmiamme Sandhamnista, Vivecan mietteistä päähenkilöistään ja murhaajista sekä Sandhamnin murhat -sarjan uusimmasta, yhdeksännestä kirjasta Huonossa seurassa.
Podcastin voit kuunnella alla olevasta linkistä sekä suoraan SoundCloudissa tai Apple Podcasteissa. Sandhamn-jakso kestää 45 minuuttia.
Sitten Sandhamnin matkamme kuvakavalkadiin. Kaikki kuvat on napattu kesäkuussa 2019.
Me emme olleet huonossa, vaan erittäin hyvässä seurassa, WSOY:n järjestämällä reissulla. Iso keltainen rakennus on Tullhuset, joka rakennettiin jo 1752. Sen on piirtänyt hoviarkkitehti Carl Hårleman. Tullitoiminta päättyi 1928, nykyään talo on asuinkäytössä. Vieressä vasemmalla (keltainen rakennus) on vuonna 1672 perustettu ravintola- ja majatalo Sandhamns Värdshus.
Sandhamnin satama-allas, jonne myös lautat Tukholmasta saapuvat. Kuva otettu Värdshusetin edestä. Punainen pytinki on Kungliga Svenska Segersällskapetin (KSSS) klubitalo ja hotelli.
Nauhoitimme Airin kanssa tunnelmiamme jo saapuessamme satamaan. Pätkää ei löydy podcastista, sillä tuuli humisi liian kovaa. Täytynee ostaa karvamikki!
Sataman ympäristössä talot ovat aivan vieri vieressä, mutta kauempana on hieman väljempää. Tätä tietä kävelimme majapaikkaamme, alle 5 min satamasta.
Olimme Viveca Stenin kanssa illallisella Värdshusetissa, joka mainitaan jokaisessa Sandhamn-dekkarissa!
Sandhamnin murhat -dekkareissa syödään aina Värdshusbiff, etenkin Thomas. Myös Vivecan poika palattuaan vaihto-oppilasvuodelta Yhdysvalloista halusi aivan ensimmäiseksi Värdshusetin pihville. Meidän ryhmämme pihvinsyöjät eivät täysin ihastuneet.
Toinen kirjoissa mainittu annos on Fisk- och skaldjursgryta, kala- ja äyriäispata, joka oli herkullinen. Vahva suositus!
Kesäilta oli huumaava syreenien kukkiessa.
Sandhamnin auringonlasku
Asuimme Missionshuset-majatalossa. Siistiä ja nättiä, wc ja kylppärit käytävällä. Myös pikkuisessa pihamökissä voi majoittua.
Missionshusetin huone numero 4, josta löytyy naisen ruumis Sandhamn-sarjan ensimmäisessä kirjassa Syvissä vesissä. Hyvin olimme aamulla vielä hengissä!
Missionshusetissa oli erinomainen aamupala paikallisia herkkuja.
Sandhamnin saarella on lämpimämpää kuin maissa ja kaikki tuntuu kukkivan. Olimme syreenien kukinnan aikaan ja tuoksu oli kapeilla kujilla huumaava.
Viveca Sten vei meidät ensimmäiseksi Kvarnbergetille, jossa on kirjojen Noran talo, jonka hän peri Signe Brandilta. Taloa ei oikeasti ole olemassa, mutta thän Viveca on sen kuvitellut. Kalliolta avautuu upea merimaisema, jonka kirjojen Nora näkee, kun hän istuu terassillaan valkoviinilasi kädessään ja katsoo auringonlaskua.
Kvarnbergetiltä sisämaahan päin. Taustalla näkyy Sandhamnin luotsitorni, joka on nykyään automatisoitu. Vaalea vihrekattoista taloa luullaan usein Noran kodiksi, sillä se sijaitsee Kvarnbergetin naapurissa. Mutta Viveca vakuuttaa, että kirjojen talo on vain hänen päässään, sillä hän ei halunnut aiheuttaa kenellekään naapurilleen tirkistelijätulvaa.
Näkymän Kvarnbergetiltä kohti Telegrafholmenia.
Saarella on paljon opaskylttejä, joissa kerrotaan saaren historiaa.
Matkalla Fläskbergetille
Yksi Sandhamnin rannoista: Fläskberget. Tältä rannalta Thomas lähtee jäätä pitkin murhaajan perään sarjan kolmannessa osassa nimeltään Pinnan alla.
Hautausmaan kulmassa on rakennus, jonka tuntumassa olevaan maakuoppaan Thorwald joutui Sandhamn-sarjan kolmannessa osassa nimeltään Pinnan alla.
KSSS:n pursiseura ja hotelli sijaitsee aivan Sandhamnin satamassa
KSSS:n laiturissa oli rauhallista kesäkuun alkupuolella.
Kaikki vanhatkin rakennukset ovat tiptop-kunnossa.
Purjehdusteema näkyi monen ikkunalaudalta.
Saaren sekatavarakauppa sijaitsee satamassa. Kaikkea filmjölkistä multaan.
Syreenien lisäksi rhodoja ja kultasadepuita oli runsaasti.
Sandhamnista löytyy myös posti ja lääkäri.
Kauniita taloja kaikkialla
Dansberget, taustalla häämöttää Korsö, joka oli ennen rannikkojääkärien tukikohta. Siitä lisää Sandhamn-sarjan neljännessä osassa Sotilaiden salaisuudet. Hieman eteenpäin rantaa olisi Skärkarlshamn, josta löytyy teinin ruumis viidennessä osassa nimeltään Juhannusmurha.
Salmen toiselta puolelta näkyy Lökholmen, josta Sandhamn-sarjan kahdeksannessa osassa nimeltään Totuuden nimissä katoaa purjehdusleirillä ollut lapsi.
Sandhamn ei ole pelkkää rantaa ja santaa, vaan saaren keskellä on jykevää, 1900-luvun alkupuoella istutettua metsää. Täällä oli tilaa ja sekä talot että tontit suuria.
Kirjailija on Tennisklubbenin tukija, mutta nimi oli kirjoitettu tauluun väärin.
Poseerasimme Viveca Stenin kanssa taustana Sandhamnin upein talo, jota käytetään Sandhamnin murhat -tv-sarjassa Noran kotina.
Matkan ainoa pettymys! Kuuluisa leipomo oli kiinni, emmekä saaneet maistaa Seglarbulleja!
Sandhamnin etäisyydet ovat lyhyitä ja naapurit todella vieressä. Ikkunakoiralla oli hyvät tarkkailuasemat.
Tallensimme podcastin Viveca Stenin kotona. Pöydällä uusin kirja Huonossa seurassa, jonka synnystä puhumme podcastissa.
Viveca Sten oli todella mukava ja lämmin ihminen. Hän jaksoi paneutua meihin, olla läsnä, vaikka juuri ennen meitä oli ranskalainen kuvausryhmä vaatinut huomiota monen tunnin ajan ja meidän jälkeemme oli tulossa Bonnierin seurue.
Viveca Stenin ja hänen tyttärensä Camilla Stenin kirjat löytyivät myös Vivecan omasta kirjahyllystä. Joku oli ilmeisesti lainannut ensimmäisen osan. Oikealla oleva Iskalla ögönblick on tarinoita taustoittavia novelleja ja kirja ilmestyy suomeksi 2020.
Meillä oli turvallinen olo, sillä meripoliisin vene oli parkissa. Tiirailimme näkyisikö Thomasia ja podcastista kuulet, ettemme olleet ainoita.
Sandhamn-sarjan teokset ilmestymisjärjestyksessä. Kaikki löytyvät suomeksi myös äänikirjoina:
Taavi Soininvaaran Kuudes marttyyri kertoo kansainvälisestä ekoterroristiryhmästä, joka saastuttaa kuolemaan johtavilla viruksilla Euroopan kivihiilivoimaloita.
Vasta kun suljin Elina Hirvosen uusimman kirjan viimeisen kerran huomasin, että olin käyttänyt siitä
Tietoa kirjoittajasta
Kirsi Ranin
Kommentit
Reijo Moilanen
Äsken lopetin ensimmäisen osan ja jäin miettimään Noran ja Henrikin jatkoa. Mielessä pyörivät myös maisemakuvaukset ja oli mukava katsella teidän kuvia aidosta ympäristöstä.
Onpa kiva kuulla, Reijo! Ensimmäinen on hyvä, mutta sarja vain paranee. Oletko kuunnellut vielä meidän podcastiamme? Jos sinulla ei ole SoundCloud-sovellusta puhelimellasi, niin klikkaa vain kuvakkeesta, niin sieltä kuulet meidän jutustelua ja Vivecan omaa ääntä.
Kuuntelin vartin verran teidän asiaa täynnä olevaa keskustelua, mutta piti lopettaa, kun alkoi tulla asioita, joista en vielä halunnut tietää, koska olen vasta ykkösosan lukenut. Mikä voisi muuten olla suomenkielinen vastine sanalle podcast?
Hei Kirsi, Viveca Sten fanina ja kaikki Sandhamn kirjat lukeneena oli ihana kuulla teidän Podcast. Ollaan oltu monesti Sandhamnissa mutta nyt täytyy ehdottomasti mennä tsekkaamaan paikat uusiksi. En myöskään tiennyt Vivecan taustoista aiemmin joten kiitos sivistämisestä.
Kiitos palautteesta!
Minulla on sarjasta vielä yksi osa lukematta ja on ollut todella kiva lukea kirjoja matkamme jälkeen, kun on pystynyt hahmottamaan tarkkaan, missä päin saarta liikutaan. On kuin olisi ollut dekkarien teemapuistossa! Viveca suositteli vierailua heinä-elokuun ulkopuolella, jotta olisi hieman rauhallisempaa.
Aukko sivistyksessä kun en ole yhtään hänen kirjaansa lukenut. Luen kyllä dekkareita ja etupäässä ruotsalaisia. Tukholman saaristo sinällään on upeaa seutua. Täytyypä lähiaikoina lukea jotain Steniltä
Olemme lisänneet sivuillemme tämän evästenapin EU:n / Traficomin määräysten mukaisesti. Toivomme, että hyväksyt evästeiden käytön, jotta me tiedämme, montako kävijää sivuillamme päivittäin on. Muuhun me emme osaakaan evästeitä käyttää, mutta sivu toimii teknisesti paremmin hyväksymällä.
Voit tutustua vakioevästekäyntäntöihin alta ja halutessasi muokata niitä mielesi mukaisesti.
Terveisin Kirsi ja bookclubilaiset
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Asetukset
Tekninen tallennus tai pääsy on tarpeen laillisessa tarkoituksessa sellaisten asetusten tallentamiseen, joita tilaaja tai käyttäjä ei ole pyytänyt.
Tilastot
Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan tilastollisiin tarkoituksiin.Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan anonyymeihin tilastollisiin tarkoituksiin. Ilman haastetta, Internet-palveluntarjoajasi vapaaehtoista suostumusta tai kolmannen osapuolen lisätietueita pelkästään tähän tarkoitukseen tallennettuja tai haettuja tietoja ei yleensä voida käyttää tunnistamaan sinua.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.
Äsken lopetin ensimmäisen osan ja jäin miettimään Noran ja Henrikin jatkoa. Mielessä pyörivät myös maisemakuvaukset ja oli mukava katsella teidän kuvia aidosta ympäristöstä.
Onpa kiva kuulla, Reijo! Ensimmäinen on hyvä, mutta sarja vain paranee. Oletko kuunnellut vielä meidän podcastiamme? Jos sinulla ei ole SoundCloud-sovellusta puhelimellasi, niin klikkaa vain kuvakkeesta, niin sieltä kuulet meidän jutustelua ja Vivecan omaa ääntä.
Kuuntelin vartin verran teidän asiaa täynnä olevaa keskustelua, mutta piti lopettaa, kun alkoi tulla asioita, joista en vielä halunnut tietää, koska olen vasta ykkösosan lukenut. Mikä voisi muuten olla suomenkielinen vastine sanalle podcast?
Kun olet kaikki Sandhamn-sarjan kirjat lukenut, niin kuuntele sitten loppuun!
Näin teen, kahdeksan jäljellä…
Hei Kirsi, Viveca Sten fanina ja kaikki Sandhamn kirjat lukeneena oli ihana kuulla teidän Podcast. Ollaan oltu monesti Sandhamnissa mutta nyt täytyy ehdottomasti mennä tsekkaamaan paikat uusiksi. En myöskään tiennyt Vivecan taustoista aiemmin joten kiitos sivistämisestä.
Kiitos palautteesta!
Minulla on sarjasta vielä yksi osa lukematta ja on ollut todella kiva lukea kirjoja matkamme jälkeen, kun on pystynyt hahmottamaan tarkkaan, missä päin saarta liikutaan. On kuin olisi ollut dekkarien teemapuistossa! Viveca suositteli vierailua heinä-elokuun ulkopuolella, jotta olisi hieman rauhallisempaa.
Aukko sivistyksessä kun en ole yhtään hänen kirjaansa lukenut. Luen kyllä dekkareita ja etupäässä ruotsalaisia. Tukholman saaristo sinällään on upeaa seutua. Täytyypä lähiaikoina lukea jotain Steniltä
Suosittelen lämpimästi tarttumaan Viveca Stenin kirjoihin järkestyksessä, sillä päähenkilöiden kasvutarina on iso osa viehätystä.