Jane Austen: Emma – klassikkokirjan tarina viihdyttää nyt Lahden Kaupunginteatterissa

Jane Austen (1775-1817) oli fantastinen kirjailija! Hänen kirjansa nappaavat mukaansa englantilaisen luokkayhteiskunnan elämään ja viihdyttävät tekstillään vielä yli 200 vuotta ilmestymisensä jälkeen. Nyt lukuvuorossani oli Austenin neljäs romaani, vuonna 1816 ilmestynyt Emma, jonka alkulause kuvaa päähenkilöään tarkasti:

Emma Woodhouse oli kaunis, älykäs ja rikas; hänellä oli viihtyisä koti ja onnellinen luonne; hänessä tuntuivat yhtyvän elämän parhaat lahjat. Hän oli elänyt miltei kaksikymmentäyksi vuotta minkään häntä sanottavasti häiritsemättä ja suututtamatta.”

Emman juoni tiivistettynä

Emma on siis ihana. Hänen elonsa on pinnalta katsottuna huoletonta, mutta siinä piilee fiksulle ja tarmokkaalle tytölle suuri vaara. Hänellä on tylsää, hänellä ei ole mitään merkityksellistä tekemistä. Hänen pitkäaikainen kotiopettajattarensa on juuri avioitunut ja Emma on jäänyt kahdestaan vanhahtavan isänsä kanssa kartanoon. Emma päättää ryhtyä ihmis-Tinderiksi, parinvälittäjäksi, sillä omasta mielestään myös kotiopettajattaren ja herra Westonin liitto on syntynyt hänen toimiessaan Amorina.

Emma ryhtyy etsimään seuraavaa yhteensaatettavaa paria. Hänellä on uusi ystävätär, Harriet Smith, joka on ihastunut naapurin puutarhuriin. Emman mielestä Harrietin täytyy tavoitella arvoasteikolla korkeammalla olevaa miestä ja hänen mielestään sopiva kohde on kylän pappi, herra Elton. Emma pyörittää molemmat osapuolet puheillaan romanttiseen tunnelmaan, mutta lopputulos ei ole aivan toivotunlainen.

Emma on nokkela, ja ainoa joka hänelle pistää hieman kampoihin on herra Knightly. He ovat tunteneet aina ja heillä on jatkuvasti meneillään sanallinen miekkailuottelu. Voi, kuinka nautittavaa dialogia heidän välillään onkaan!

Kun Harrietin ja papin tapaus ei onnistunut, pitää laittaa uutta matoa koukkuun. Onneksi seudulle on tulossa vierailulle Frank Churchill, joka on herra Westonin poika edellisestä avioliitosta ja joka on saava merkittävän perinnön. Kaikeksi onneksi hän on naimaton. Tässä vaiheessa tarinaa on jo tullut selväksi, että naisen tärkein tehtävä on päästä hyviin naimisiin. Teema toistuu kaikissa lukemissani Jane Austenin kirjoissa, esimerkiksi Ylpeys ja ennakkoluukossa ja Kasvattitytän tarinassa.

Jane Fairfax on erittäon viehättävä nainen – mutta edes Jane Fairfax ei ole täydellinen. Hänessä on muuan vika. Hän ei omaa sellaista avonaista luonnetta, jonka mies toivoisi vaimostaan löytävän.”

Frankillä ja Emmalla on hieman säpinää, mutta Frankillä on silmää myös Harrietille ja Jane Fairfaxille, joka myös vierailee seudulla. Mukaan soppaan laitetaan vielä herra Knightly, niin siinä on kumman kaa -pohdintaa moneen suuntaan. Asioista ei puhuta suoraan, joten matkalla on monta herkullista väärinkäsitystä ja runsaasti vihjailevia keskusteluja ennen kuin koittaa loppuasetelma, jossa vietetään kahden parin häitä.

Oi, älkää sitten puhuko, älkää sanoko sitä”, huudahti Emma hätäisesti. ”Odottakaa hiukan, miettikää, älkää paljastako itseänne.”

Emma Lahden Kaupunginteatterin lavalla

Emman tarina on tullut tunnetuksi useista filmisovituksista, joista olen nähnyt kaksi: vuonna 1996 tehdyssä elokuvassa Emmana oli Gwyneth Paltrow ja vuonna 2020 Anya Taylor-Joy. Uusin elokuva oli visuaalisesti upea ja Eleanor Cuttonin dramatisoimassa tekstissä painottuivat naisten oikeudet. (Eleanor Cutton tulee Helsinki Litiin toukokuussa 2024, sillä hän on myös Booker Prizen voittanut kirjailija.) Tyttäreltäni kuulin, että myös teinileffa Clueless on Emma-adaptointi.

Lahden Kaupunginteatterissa Emman näytelmäversio sai ensi-iltansa 25.1.2024. Sen on näyttämölle käsikirjoittanut Kate Hamill ja tekstin on suomentanut Tommi Kainulainen. Näytelmän ohjasi Lija Fischer.

Emma-näytelmän juoni seurasi hieman oikoen ja värittäen kirjan juonta. Modernisoitu dialogi oli yhtä nokkelaa kuin kirjassa, lyhentäminen toi toki lisää nasevuutta. Emma oli näytelmän selkeä päätähti ja pirskahteli energiaa, iloa ja hupsuja suunnitelmia koko näytelmän ajan. Henna Wallin tavoitti erinomaisesti Emman perusominaisuuden, nokkavan, hulluttelevan tytön, josta irtoaa syvällisempääkin ajattelua tilanteen tullen.

En voi hallita kaikkea, mutta eikö ole hauskaa katsoa kun yritän.”

Näytelmän Emma

Teatterin neljäs seinä rakoili, kun näytelmän Emma heittelee kommentteja yleisölle, jonka oletettiin olevan jyvällä näytelmän historiallisesta viitekehyksestä. Emma jopa totesi yleisölle, että älkää tulko sanomaan, että tämä kohta oli erilailla kuin kirjassa!

Sotkuisia ihmissuhdekuvioita selvitettiin dialogissa riittävästi, joten katsomossa pysyi hyvin jyvällä, missä suhdeviidakossa mentiin. Rakkauden ja ihailun esittäminen oli varsin karikatyyristä, mikä sopi hyvin, sillä eihän Emman tarinan tälle versiolle voinut muuta kuin nauraa. Toisaalta kyseessä oli vakavaa yhteiskuntakritiikkiä englantilaista arvomaailma kohtaan 1800-luvun alussa ja osa tekstistä pätee tänä päivänäkin.

Koko esitystä leimasi jonkinlainen vilpittömyys. Höpsötkin kohtaukset näyteltiin täydellä sydämellä ja siksi katsomossa oli helppo viihtyä. Näytelmän miessankari herra Knightly muistutti Miikka Wallinin esittämänä elekieleltään hieman Barbie-elokuvan Keniä. Ehkäpä herra Knightly kokee näytelmän loppupuolella samanlaista voimaantumista kuin Ken oivaltaessaan partiarkaatin mahdollisuudet.

Kun Emma kajautti useampaan kertaan ”Eteenpäin, ylöspäin, pystypäin!” teki mieli yhtyä riemuun, siihen tunteeseen, jossa uskoo kaiken olevan mahdollista. Ei ihme, että Harriet oli aivan Emman pyöritettävänä. Kyllähän minä myönnän, että Emmaan oli viritetty kaikenlaista turhaa ”kesäteatterimeininkiä”, esimerkiksi isän loputonta vellinsyöntiä ja vanhan isoäidin halveeraavaa esittämistä, mutta tällä kertaa pystyin katsomaan näitä elkeitä sormien lävitse. Ehkä joku nauraa, mutta niitä ei tarvittaisi, sillä Jane Austenin nokkela teksti kantaa kyllä ilman yleisön kosiskeluakin.

Näyttämö oli hyvin pelkistetty eikä erityisen epookkimainen. Taustaseinällä oli naivistisen kauniita maisemakuvauksia pinkkeine sydämineen. Puvut olivat fuusioituja osin oikealta aikakaudelta, osin jostain ihan muualta. Jos tunnistin oikein, esillä oli myös Lahden Reippaan verkkarit. Puvuissa oli samaa leikkisyyttä kuin koko esityksessä. Pääasia, että Emman puku oli keltainen, vaikka se ei ollutkaan samaa kuosia kuin Cluelessin ikoninen keltaruutupuku (tämän opin teatteriseuranani olleelta tyttäreltäni).

Minua jaksoi myös hymyilyttää näytelmän musiikkivalinnat. Reetta-Kaisa Ilesin koreografia vaikutti salonkitansseilta, vaikka ei ollut, kun musiikkina soi teemaan sopivia klassikoita kuten Abban Gimme, Gimme, Gimme, Madonnan Material GIrl, Roxetten It Must Have Been Love tai Céline Dionin All By Myself.

Lahden Kaupunginteatterin Emma oli hyvin viihdyttävä, kun antautui sen vietäväksi eikä odottanut tarkkaa kopiota klassikkokirjasta. Suosittelen teatteriesitystä kaikille Jane Austenin ystäville. Uskon myös, että esitys voi olla erinomainen ensisysäys tutustua Jane Austenin kirjoihin!

Emman ensemblessa näyttelivät Annukka Blomberg, Tomi Enbuska, Saana Hyvärinen, Mikko Pörhölä, Nenna Tyni, Henna Wallin, Miikka Wallin ja Liisa Vuori.

Mikä on parasta Jane Austenin Emmassa

Minusta on jotenkin käsittämätöntä, kuinka Jane Austen on voinut sisällyttää niin tarkkanäköistä yhteiskuntakritiikkiä hupaileviin teksteihinsä. Mutta niinhän teki William Shakespearekin reilut kaksisataa vuotta ennen Janea, joten mitä sitä ihmettelemään.

Jane Austen ei ollut naimisissa. Oletus on, että häntä kosittiin kerran, mutta hän ei yön yli mietittyään suostunut kosintaan. Janen katse on ulkopuolisen tarkkailijan. Useat miehet hänen kirjoissaan ovat naurettavia, itseään täynnä olevia tärkeilijöitä, jotka kuvittelevat olevansa jokaisen naisen pelastajia: mikä voisi olla kamalampaa kuin jäädä vanhaksipiiaksi! Toki mukana on luotettavia ja ihaniksi paljastuvia miehiä kuten Ylpeyden ja ennakkoluulon Mr Darcy tai Emman Mr Knightly. Nämä miehet näkevät kukkahattujen alle, ymmärtävät naisten ihmisarvon.

Jos rakastaisin teitä vähemmän, voisin kenties puhua siitä enemmän.”

Kirjojen kieli on suomennettunakin nautinnollista. Dialogi on vuolasta ja vivahteikasta, usein huvittavaa. Kun Emmassa kerrotaan hänen ajatuksistaan, on se sellaista ajatuksenvirtaa, että lukijana voi yhä edelleen, kahdensadan vuoden jälkeenkin samaistua Emman tunnemyllerryksiin. Emma on todellinen klassikko, jota suosittelen kaikille, ilman Lahden Kaupunginteatterin näytelmää tai näytelmän kanssa. Minulle toimi erinomaisesti katsoa näytelmä ensin ja sitten lukea kirja herkutellen alkuperäisellä tekstillä.

Kirjan tiedot

• Jane Austen: Emma
• Alkuperäisteos ilmestyi 1816, ensimmäinen suomalaispainos 1950
• WSOY, uusin painos pokkarina 2020, suomentanut Aune Brotherus
• 615 sivua / 18 h 26 min
• Äänikirjan lukija: Krista Putkonen-Örn

Mukana kirjabloggareiden klassikkohaasteessa!

Tämä kirjoitus on mukana kirjabloggareiden perinteisessä klassikkohaasteessa, joka toteutetaan kaksi kertaa vuodessa, aina tammikuun ja heinäkuun viimeisenä päivänä. Nyt on vuorossa jo 18. kerta, Kirsin Book Club on ollut mukana alusta asti.

Kirsin Book Club on osallistunut kaikkiin muihin paitsi yhteen kirjabloggareiden klassikkohaasteeseen. Vain 6. haastekierros jäi väliin tammikuussa 2018. Aukon paikkaamiseksi heinäkuussa 2018 haasteeseen osallistuttiin kahdella kirjalla.

• Klassikkohaaste 1:  Oscar Wilde: Dorian Grayn muotokuva, ilmestymisvuosi 1890
• Klassikkohaaste 2:  Jane Austen: Ylpeys ja ennakkoluulo, ilmestymisvuosi 1813
• Klassikkohaaste 3:  Mika Waltari: Komisario Palmun erehdys, ilmestymisvuosi 1940
• Klassikkohaaste 4:  Väinö Linna: Täällä Pohjantähden alla, ilmestymisvuosi 1959
• Klassikkohaaste 5:  Joseph Conrad: Pimeyden sydän, ilmestymisvuosi 1899
• Klassikkohaaste 7:  Volter Kilpi: Alastalon salissa, ilmestymisvuosi 1933
• Klassikkohaaste 7:  Veikko Huovinen: Hamsterit, ilmestymisvuosi 1957
• Klassikkohaaste 8:  Anton Tšehov: Lokki, ilmestymisvuosi 1896
• Klassikkohaaste 9:  Minna Canth: Hanna, ilmestymisvuosi 1886
• Klassikkohaaste 10: Lukupiiri-ilta vei Kalle Päätalo -neitsyyden, lukupiiri 14.1.2020 Otaniemessä
• Klassikkohaaste 11: Dashiell Hammett: Maltan haukka, ilmestymisvuosi 1930
• Klassikkohaaste 12: Virginia Woolf: Oma huone, ilmestymisvuosi 1928
• Klassikkohaaste 13: Marguerite Duras: Rakastaja, ilmestymisvuosi 1984 ja Hiroshima, rakastettuni, ilmestymisvuosi 1960
• Klassikkohaaste 14: Edgar Lee Masters: Spoon River antologia, ilmestymisvuosi 1915
• Klassikkohaaste 15: Brillat-Savarin: Maun fysiologia, ilmestymisvuosi 1825
• Klassikkohaaste 16: Edith Wharton: Viattomuuden aika, ilmestymisvuosi 1920
• Klassikkohaaste 17: Marja-Liisa Vartio: Hänen olivat linnut, ilmestymisvuosi 1967

Kaikki tämän kerran haastepostaukset löytyvät Ankin kirjablogista.